Tähän saakka postaukseni ovat käsitelleet pitkälti kotimaan kohteita ja lyhyempiä päiväretkiä Suomessa. Ehkäpä tämä onkin ihan asiallista, ja itsellekin hyvä muistutus siitä, että aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan löytääkseen helmiä, vaan että elämykset ja matkat voivat olla myös lähempänä.
Vaan eipä huolta – tarkoituksenani on myös kohtapuolin siirtyä ulkomaille ja kohteisiin, uutisiin & ilmöihin maamme rajojen ulkopuolella? Jutun juurta löytynee, sillä mikäli oikein laskin olen käynyt 31 Euroopan maassa, ja edelleenkin mieleni tekee reissuun – niin paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Mitään varsinaista suosikkimaata on vaikea nimetä (enkä edes välttämättä halua sitä tehdä), mutta lähimpänä sydäntäni ovat Pohjoismaiden lisäksi Itävalta, Saksa ja Italia.
Blogissa en tule keskittymään ruokaan (vaikka joku on ehkä saattanut saada viimeaikaisista postauksesta sen kuvan), joskin ruoka & siihen liittyvät kirjoitukset tulevat varmaankin olemaan usein läsnä blogikirjoituksissani; matkoillamme ei ruoka ole matkan tarkoitus tai perimmäinen syy lähteä matkaan mutta se on aina erittäin tärkeä osa matkakokonaisuutta. Itse asiassa ulkomailla ollessani käyn usein kiertämässä paikallisessa ruokakaupassa – ihan vaan katsoakseni mitä on tarjolla, mitkä ovat yhtäläisyydet ja mitkä eroavaisuudet (myös hinnoissa).
Pieni alku ulkomaille siirtymiselle on otsikkokuvan vaihto – tällä kertaa se tulee yhdestä Italian suosikkialueesta, Piemontesta. Mutta siitä enemmän tulevassa postauksessa.