Matkailun maailmassakin tapahtui monenmoista vuoden 2013 aikana. Matkailuala kun on viimeisten vuosikymmenten aikana saanut tottua siihen, että ainoa pysyvä asia on muutos – joko sisäisistä tai ulkoisista tekijöistä johtuva.
Suomen ilmailuala on kuluneenakin vuonna ollut meloisessa myllerryksessä: Blue1-nimi on häivytetty yhä enemmän taka-alalle (joskin nimi edelleen näkyy koneissa ja lentotiedoissa operoivana yhtiönä) SASin otettua vahvasti näkyvän roolin Suomenkin markkinoilla. Samalla myös SASin organisaatio Suomessa on supistettu minimiin ja monet pitkänlinjan ammattilaisetkin ovat poistuneet yhtiöstä.
Finnairin puolellakin kuohui, ja lakkoalttiudelle ja sopimusneuvotteluiden sitkeydelle ei tuntunut tulevan loppua;tuoreimpana esimerkkinä LSG Skychefs-kiistan aiheuttama lakonuhka marraskuussa. Finnairin tulevaisuuden ja kansainvälisen uskottavuuden takia sopii toivoa, että pikkuhiljaa herätään myös kaikissa työntekijäleireissä siihen, että lentoalallakin kilpailutilanne ja pelisäännöt ovat muuttuneet lopullisesti.
Finnairin kalustopula laajentuneilla kaukoreiteillä aiheutti myös sen, että LOT:in Dreamliner nähdään vuodenvaihteessa wetlease-liikenteessä. Video LOTin Dreamlinerin ensimmäisestä noususta Helsinki-Vantaalta Finnairin New Yorkin reitillä löytyy Facebookin puolella.
Lisää pilviä lentoalan työllisyysrintamalla aiheutti myös Air Balticin äkillinen ilmoitus joulukuussa lopettaa myyntitoimintonsa Suomessa ja keskittävänsä tämän Riikaan.
Valonpilkahduksia tosin on myös nähty taivaalla: Suomeen syntyi viime vuoden aikana uusi tilauslentoyhtiö, Snowbird Airlines, jonka kehittymistä ja ensiaskeleita odotellaan mielenkiinnolla ensi vuoden aikana, ensimmäisiä reittijulkistuksia on uumoiltu jo Matka-messujen aikohin. Myös ”toinen kotimainen”, Flybe on kuluneen vuoden aikana osoittanut että pieni on ketterä ja voi viestinnällään erottua positiivisella tavalla.
Matkatoimistorintamalla loppuvuoden suuri (mutta ei kovinkaan yllättävä) uutinen oli kahden suuren liikematkatoimiston, SMT:n ja AREA:n yhdistyminen. Alalla tämä on jo pitkään uumoiltu, ja nyt molemmat Finnair-tyttäret sitten vihdoinkin yhdistyivät. Mielenkiintoista nähdä mitkö vaikutukset tämä yhdistyminen tulee mahdollisesti saamaan markkinaosuuksien suhteen tulevaisuudessa.
Meriliikenteessä tummia pilviä horisontissa edustivat Kristina Cruisesin velkasaneeraus (tosin sinänsä positiivinen asia, mikäli tällä voidaan välttää konkurssiin ajautumista – pidetään kaikki peukut sen puolesta). Tallinkin Star-aluksen autokansirampin romahtaminen ja Viking Linen Amorellan karilleajo joulukuussa eivät onneksi vaatineet ihmishenkiä.
Positiivisiakin uutisia tuli toki myös meriltä: Tammikuussa valtavasti mediatilaa saanut Viking Grace tuli liikenteeseen, ja osoitti että uusi kiinnostaa: miljoona matkustajaa meni rikki jo syyskuussa, joten tämä lienee hyvä todiste siitä, että suomalaiset ovat edelleenkin risteilykansaa. Gracen tulon myötä Viking Line myi Isabellan Tallinkille ja samalla laivan nimi vaihtui Isabelleksi. Turun linjalla tapahtui myös Valkoisilla laivoilla, kun Silja Europa vaihtui Turku-Tukholma -reitillä Baltic Princessiksi. Kevään aikana myös Merenkurkun liikenne sai myös uuden alun Wasaline’n aloitettua liikenteen ”uusvanhalla” Wasa Expressillä. Loppusyksystä Silja Line ilmoitti puolestaan Silja Serenaden uudistustöistä, jotka toteutetaan heti alkuvuodesta 2014.
Yhä kutistuvassa maailmassamme Filippiinien luonnonkatastrofi muistuttaa myös siitä, että meidän tulisi jakaa omaa hyväämme, ja ojentaa auttavan kätemme apua tarvitseville. Yksi hyvä tapa on muistaa SPR:n Katastrofirahastoa. Meri kun ei valitettavasti ole lempeä ystävä.
Omaan matkailuvuoteen kuului (taaskin) useita matkoja, osa lähemmäs, osa kauemmas: Hiihtomatka Saalbachiin, kaupunkilomapyrähdys Tallinnaan, kesämatka Kökariin, käynti Visbyn keskiaikaviikolla, kaupunkiloma Barcelonaan ja joulumarkkinamatka Tukholmaan. Työmatkat veivät tänä vuonna eri puolille Pohjoismaita.
Omassa elämässä mennyt vuosi toi mukanaan sekä kohtaamisia että jäähyväisiä, lyhyempiä ja pidempiä onnen hetkiä sekä uusia elämyksiä. Elämää sen kaikkine vivahteineen. Mitäköhän uusi vuosi 2014 tuo tullessaan? Minne ensi vuoden matkat tulevat suuntautumaan? Vuoden päästä toivottavasti voin summata sen.
Uudesta vuodesta toivoo aina edellistä parempaa; että jotain uutta voisi oppia itsestään ja ehkä jopa sen myötä muuttua hieman paremmaksi ihmiseksi. sitähän toivotus ”Hyvää Uutta Vuotta” pitää sisällään.
Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille perinteisen Robert Burnsin vuonna 1788 kirjoittamin sanoin:
For auld lang syne, my dear,
for auld lang syne,
we’ll take a cup of kindness yet,
for auld lang syne.
http://youtu.be/rId95N2teUc