Vaikkakin aloitimme Flachaun hiihtoviikkomme Zauchenseen rinteillä oman kylän rinteet muodostuivat kuitenkin viikon aikana kaikkein mieluisimmiksi. Ei vähiten siksi, että matka hotellilta Achterjet-kabiinin ala-asemalle ei ollut kuin muutaman pysäkin välin (käveltävää olisi kuitenkin ollut sen verran ison parkkipaikan halki, että mieluummin istui/seisoi skibussin kyydissä kuin kulutti mononpohjia). Kaikkein painavin syy oli kuitenkin itse rinnejärjestelmässä: Achterjet-kabiini (8-hengen) kuljetti nopeasti ja mukavasti lähes Grießenkareck’in huipulle, ja alueen muutkin tehokkaat, isot tuolihissit (useimmat 6-8 hengen kuvullisia hissejä) pitivät huolen siitä, ettei pahempia hissijonoja päässyt muodostumaan edes lounasajan jälkeen hissiasemilla.
Flachau, Spacejet3’n yläasema. Kuva: © Matkoilla-blogi
Ja niin, ne rinteet: Ennen matkaa olimme lukeneet erinäisiä hehkutuksia Flachaun leveistä carvingrinteistä, joita monessa kohtaa verrattiin tanssilattioihin. Pienellä varauksellahan aina pitää suhtautua markkinointitekstiin, mutta myönnettävä on, että rinteet olivat sekä leveitä, avaria että profiililtaan meidän makuumme. Koska rinnepinta-alaa on alueella paljon tämä tarkoittaa myös sitä, että isommallakin väkimäärällä ei rinteeseen synny kovinkaan pahaa tungosta missään kohtaa.
Flachau – avaria rinnemaisemia ja alpit taustalla. Kuva: © Matkoilla-blogi
Kuten olen aikaisemmin kertonut täällä blogissa olemme ennemminkin ”vaaleansinisiä nautiskelijoita” emmekä niinkään nopeusennätyksiä ja kovin rajuja haasteita hakevia laskijoita. Aikaisemmin olemme pysytelleet miltei kokonaan sinisissä rinteissä, mutta tällä kertaa uskaltauduimme kääntämään suksenkärjet punaisiin rinteisiin. Tosiasia nimittäin oli, että siniset rinteet Flachaun puolella näyttivät enimmäkseen olevan kapeita metsän keskellä kulkevia ”siirtymärännejä”, jotka eivät sekä jäisin että kapeina näyttäneet ollenkaan houkuttelevilta saatika sitten yhtään helpommilta – päinvastoin. Näin meistä tämän vuoden hiihtomatkalla kuoriutui enemmänkin punaisten rinteiden ystäviä.
Punaisia päin tänä vuonna! Kuva: © Matkoilla-blogi
Suosikkirinteiksemme muodostuivat viikon aikana punaiset nro 7 (etenkin yläosan aurinkoinen, avara alue) sekä sen alempana sijaitsevat jatkoat punainen nro 6 ja kylään, Achterjet-alasemalle laskeva punainen nro 8.
Suosikkirinteemme, punainen nro 7. Kuva: © Matkoilla-blogi
Hiihtokoulu vauhdissa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Yhtenä aamuna, jolloin pakkanen oli puraissut yöllä kunnolla ja lumi puuteroinut maiseman satumaiseksi kävimme myös kurkkaamassa Wagrainin suuntaa sinistä 33’ta. Jalat olivat sinä päivänä hieman väsyneet, joten jäimme puolitiehen ja otimme Auhofalmin aurinkoisella ”hipsteriterassilla” nautitun Apfelsaftin jälkeen ison, 10-hengen kabiinin takaisin ylös. Keskiasemalta kulki myös upouusi, valtava 130-hengen G-Link -kabiini Wagrainin laakson poikki, toisen puolen rinnalueelle.
Pakkaspäivä Wagrainin puolella. Kuva: © Matkoilla-blogi
Rinnepäivään kuuluu tietysti myös lounas jollain sopivalla Alm’illa. Flachaun puolella kokeilimme seuraavia: Birkhahnalm, Ötzibar ja Lisa Alm. Pari ensimmäistä olivat perinteisempiä, jossa ruokalistalta löytyivät niin Germknödelit, Strudelit, Gulassikeitot kuin Wurstit ja Schnitzelitkin. Lisa Alm puolestaan oli hieman enemmän trendipaikka, jossa maailmankuulun samppanjamerkin nimi näkyi sisustuksessa melko runsaasti (ja ihan kaikkia perinteisiä hiihtäjän herkkuja ei ollut listalla – sushia toisaalta kyllä!)
Kaasnockerl pannussa, Lisa Almin tapaan. Kuva: © Matkoilla-blogi
…ja se hieman kevyempi vaihtoehto Lisa Almissa: Kanasalaatti. Kuva: © Matkoilla-blogi
Yhtenä päivänä poikkesimme iltapäiväkahville pienen pieneen, todella perinteiseen rinneravintolaan, Hofalm. Sisätila oli yksi ainoa huone, kaljakorit olivat tiskin alla ja tuvan ikkunasta huudeltiin ja ojenettiin ulos terassille valmiita annoksia.
Tunnelmallinen, pieni Hofalm-Hütte. Talon päädyssä näkyy mainittu ikkuna… Kuva: © Matkoilla-blogi
Muutenkin kuin Almeilla Flachaussa ymmärretään näköjään hyvän asiakaspalvelun päälle: Viimeisenä hiihtopäivänä onnistuin jossain hississä kadottamaan toisesta sauvastni somman, joten kurvasimme paikallisen Intersportin ”rinne-filiaaliin” kysymään, josko heillä olisi varaosia. Poika sanoi ”Moment mal” ja häipyi sisään huoltokoppiin. Minuutin päästä hän palasi ja sanoi ettei hänellä ollut varaosia ”…mutta otin yhdestä meidän sauvoista ja korjasin sillä…” Kysyessäni paljonko maksaa hän huikkasi vain iloisesti ettei maksa mitään. Pieni yksityiskohta, mutta jäi mieleeni positiivisena yksityiskohtana Flachausta – tämä on palvelua!
Lämpimistä päivistä johtuen lumi pakkaantui melko pahasti rinteissä, ja iltapäivisin paikka paikoin oli melkoista kumpareikkoa, mikä teki kyläänlaskusta melko raskaan. Siksi päätimme pari viimeistä päivää säästää sekä voimia että jalkoja (ja myöskin pienentää loukkaantumisriskiä) ja otimme Afterski-oluet yläaseman auringossa ennenkuin suuntasimme hissillä alas (hiihtopäivän aikana olemme pitäneet periaatteena, että juomalinja pysyttelee vain Apfelschorlen tai Skiwasserin vahvuisissa juomissa).
Aurinkoinen afterski Ansitz’issa Kuva: © Matkoilla-blogi
Ei ehkä kuitenkaan ihan huono juttu, koska usein juuri iltapäivisin rinneambulanssi (luitte oikein: yksi rinnekoneista oli varustettu täysimittaiseksi ambulanssiksi, sinivilkkuineen kaikkineen!) lähti pillit soiden liikkeelle. Ja itse asiassa aika ihanan mukava luksusvaihtoehto nautiskelijalle…
Flachau, punainen 7 iltapäiväauringon viimeisissä säteissä. Kuva: © Matkoilla-blogi
