Tulevana viikonloppuna Loviisassa vietetään taas vanhojen rakennusten korjaamisen ja perinnerakentamisen juhlaa, kun Loviisan Wanhat Talot-tapahtuma järjestetään jo kymmenettä kertaa Itäisellä Uudellamaalla. Tapahtuma on kymmenssä vuodessa kasvanut oheiskohteillakin naapurikunnissa niin, että nykyään on perusteteltua puhua nimenomaan itäisestä Uudestamaasta, eikä pelkästään Loviisasta tapahtuman yhteydessä.

Mekin ajattelimme suunnata sinne taas tänä vuonna, joten kuvakavalkadi ilmestyy aikanaan tänne blogin puolelle; tuoreeltaan tunnelmia voi seurata Twitterin puolella Matkoilla-blogin Twitter-tilin kautta. Ja jos haluatte fiilistellä jo hieman etukäteen, niin tunnelmia vuoden 2012 LWT-tapahtumasta löytyy täältä.

Suolatorilla oli tungosta LWT'ssä vuonna 2012. Kuva: © Matkoilla-blogi

Suolatorilla oli tungosta LWT’ssä vuonna 2012. Kuva: © Matkoilla-blogi

Mielenkiinnolla aiomme suunnata katsomaan niitä kohteita, jotka olivat keskeneräisiä pari vuotta sitten; jännä nähdä miten työt ovat edistyneet ja minkälaiseen lopputulokseen ollaan päästy. Uusinkiin kohteisiin pitää yrittää ehtiä tutustua (etenkin Garnisonin alueelle on useita mielenkiintoisia), ja tietysti myös Itu-tori sekä ruotsinkielisessä lukiossa järjestettävät keräilymessutkin houkuttelevat.

Tapahtuman antiin voi tutustua tarkemmin ennakkoon tapahtumalehdessä.

Ensimmäisen postauksen LWT-tapahtumasta voit lukea tästä.

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet