Ilmassa on taas lakon uhka vaikka valtakunnansovittelijan toimistossa valot ovatkin palaneet suurimman osan viikonlopusta. Toistaiseksi neuvottelutuloksiin ei olla päästy ja vaikkakin SLSY’n ja IAU’n lakot peruuntuivatkin viime viikolla tulevan viikon mahdolliset tukilakot LSG Sky Chefs’in työntekijöiden puolesta saattavat pysäyttää suuren osan lentoliikenteestä tiistaina.
Mikäli tämäntyyppisistä lakoista tulee kovin yleisiä, ne vaikuttavat pidemmän päällä myös Finnairin maineeseen maailmalle (ja myös suomalaisten maineeseen yleensäkin luotettavina liikekumppaneina): ”Kaukainen maa siellä pohjoisessa, jossa lentoliikenne katkeaa lakkoilun takia tuon tuosta” on maine, jota ei toivo Suomelle. Etenkin Finnairin kaltaiselle lentoyhtiölle, joka on rakentanut tulevaisuutensa vahvasti Kaukoidän liikenteelle (ja joka on myös paljolti tästä riippuvainen tästä tänä päivänä) tämä on todellinen ukhakuva.
Toisaalta ymmärrän lakkoilevien osapuolten kannan, toisaalta en. Lentoliikenne-ala on viimeisen kymmenen vuoden aikana kokenut niin valtavan murroksen, että yritysten on sopeuduttava uuteen toimintaympäristöön, jonka lainalaisuudet ovat muuttuneet täysin mikäli haluavat pärjätä tulevaisuudessa. Muuttuneet lainalaisuudet ovat kuitenkin vain yksi asia – myös ulkoiset tekijät, kuten esim. moninkertaistuneet polttoainehinnat nakertavat kannattavuutta. Muutosta ei voi enää vastustaa, vaan siihen on sopeuduttava. Tämäntyyppisissä työtaisteuissa on ilmeinen vaara, että lakkoilevat osapuolet sahaavat omaa oksaansa pidemmällä tähtäimellä.
Itseenikin tämän viikon lakon uhka vaikuttaa siten, että alkuviikon työmatkaa varten olen joutunut varaamaan ”varalle” lennot myös toisen lentoyhtiön lennolle alunperin varaamani Finnair-lentojen rinnalle. Ikävä asia niin kustannusten osalta mutta myös sikäli, että varatessani toiset lentopaikat ”blokkaan” samalla jonkun muun mahdollisuuden varata paikan toisen lentoyhtiön lennolle mikäli Finnairin siivet (toivon mukaan) vivätkin perille. (”Varalennon” pidän itselläni niin pitkään, että näen lentääkö Finnair vai ei, ja vaikka ”varapaikat” peruisinkin viime tingassa aikaa jollekulle toiselle varata peruuttamaani lentopaikka jää peräti vähän.)
Nyt ei auta kun pitää peukkuja ja toivoa, että Suomen lentoliikennettä ei pysähdy tulevalla viikolla – tulevaisuuden kannalta. Siihen saakka saa tyytyä seuraamaan Finnairin infosivua tai hyvin toimivaa Twitter-tiliä.