Matkan suunnaksi Miami Beach

by Alex | Matkoillablogi.fi

Tänä vuonna olimme ihan tietoisesti jättäneet syksyn matkan hieman myöhempään, ja päättäneet lähteä hakemaan aurinkoa hieman kauemmpaa vasta marraskuun loppupuolella. Osittain varmaankin parinvuoden takaisen New Yorkin matkan innoittamina, olimme päättäneet tällä kertaa jälleen suunnata USAhan ja ottaa matkakohteeksemme Miamiin. Emme kuitankaan halunneet jättää matkaa liian lähelle joulua, joten emme jääneet odottamaan Finnairin uutta, suoraa lentoa Helsingistä Miamiin (uusi reitti aloitetaan tänään ja lennetään talvikaudella 21.3.2015 asti jopa kolme kertaa viikossa).

Polku kutsui meidät South Beachin rannalle ihailemaan illan sinistä hetkeä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Polku kutsui meidät South Beachin rannalle ihailemaan illan sinistä hetkeä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Lensimme Lufthansan siivin Frankfurtin kautta, reitti jonka olimme valinneet ensi kädessä hyvän aikataulun takia; vaihdollisissa lennoissa sopivalla vaihtoajalla kun on aina merkitystä. Vaihtoaika oli Frankfurtissa Lufthansan hyväksymä 1’30”, mikä tällä kertaa riitti hyvinkin, mutta saattaa ruuhkaisina päivinä passintarkastusta ja terminaalien välistä siirtymistä ajatellen mennä tiukaksi. Vaikka Helsingin kone paikoittikin platalle parinkymmenen metrin päähän Miamin koneesta. siirtymämatkaa terminaalin kautta (kylläkin samassa ykkösterminaali) tuli kohtuullisen paljon. Totesin Frankfurtissa, että ilmeisen paljon aikaa oli ilmeisesti ehtinyt kulua siitä, kun olin siellä viimeksi ollut, sillä Miamin koneen lähtöportti sijaitsi ykkösterminaalin uudessa, pitkälle kurottavassa Z-siivessä jota en ollut ennen nähnyt.
Lentoa valitessamme hinta ei tällä kertaa ollut ensisijainen kriteeri (vaikka sitäkin toki katsottiin), vaan keskityimme vertailemaan kokonaismatka-aikaa. Mikäli olisimme varanneet matkan hieman aikaisemmin kuin heinäkuun alussa, olisimme todennäköisesti pystyneet myös säästämään hieman hinnassa. Lufthansan lennosta ja etenkin kokemuksistamme Airbus A380’sta (tämä maailman suurin matkustajalentokone oli tietenkin lisäbonus matkalla) lisää tulevassa postauksessa.

Näin jälkikäteen voi todeta, että suora lento on aina suora kun katsotaan mukavuusnäkökohtia. Vaikkakin kokonaismatka-aika oli sujuvan vaihdon ansiosta kohtuullinen, aikainen aamulähtö Helsingistä (Lufthansan aamukone Frankfurtiin klo 07.15) yhdistettynä aikaeroon tuntuivat Miamissa sekä ensimmäisenä iltana että ensimmäisten päivien aikana melkoisena väsynyksenä.

Lähdimme matkaan avoimin mielin, eikä meillä oikeastaan ollut sen suurempia, selkeitä odotuksia Miamista. Lähinnä nämä kiteytyivät kolmeen A’han: Aurinkoa, Amerikkaa ja Art Decoa. Syksy oli meillä molemmilla ollut kiireinen, joten kovin paljon etukäteistutkimusta emme olleet Miamista ehtineet myöskään tehdä. Toisaalta tämä voi olla myös positiivista ja antaa mahdollisuuden ottaa päivä sellaisena kun se tulee ilman suurempia suorituspaineita. Niin kuin lomalla pitää olla. Tulevissa postauksissa pääsette seuraamaan matkan vaiheita ja tunnelmia – tervetuloa mukaan!

Alla olevat kuvat ovat ensitunnelmia Miami Beachilta, käydessämme siellä ensimmäisenä iltana (aikaerosta ja matkustamisesta jo melkoisen väsyneinä) nauttimassa sinisestä hetkestä. Jotenkin on aina yhtä ihmeellistä kun pääsee perille kaukana sijaitsevaan kohteeseen ja voi todeta siirtyneensä aivan toiseen todellisuuteen pitkän päivän aikana. Alla olevat kuvat kun on otettu n. 18 tuntia siitä, kun suljimme kotimme oven perässämme ja suuntasimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää…

South Beach Miamin illassa. Kuva: © Matkoilla-blogi

South Beach Miamin illassa. Kuva: © Matkoilla-blogi

Hiekkaranta, aallot ja taivas joka säihkyy Art Decon sävyissä South Beachilla. Kuva: © Matkoilla-blogi

Hiekkaranta, aallot ja taivas joka säihkyy Art Decon sävyissä South Beachilla. Kuva: © Matkoilla-blogi

Miami South Beach. Kuva: © Matkoilla-blogi

Miami South Beach. Kuva: © Matkoilla-blogi

 

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

4 kommenttia

Kthetraveller 16/12/2014 - 4:17 pm

Oi että, mielenkiinnolla jään odottamaan postauksiasi. Me nimittäin lensimme myös saman reitin Miamiin samalla yhtiöllä.

Vastaa
alex 16/12/2014 - 10:47 pm

Joo, näin muistan lukeneeni; coming up, jahka tässä vaan ehtii naputtelemaan…

Vastaa
auli 28/12/2014 - 8:54 pm

Jään odottamaan jatkoa ja erityisesti kokomuksia hotellista. Lufthansan lennot kiikarissa ja samaa hotelliakin olen katsellut ensi syksylle.

Vastaa
alex 28/12/2014 - 10:31 pm

Jatkoa luvassa, seuraavaksi tulossa juuri postaus Lord Balfour-hotellista.

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet