Hamnön saarella, aavan meren ääressä sijaitseva pikkuinen S:ta Annan kirkko ansaitsee Kökarin matkan yhteydessä aivan oman postauksensa. Harvinaisen kauniilla paikalla sijaitseva …
Ahvenanmaa
-
-
Ensimmäinen aamu Ahvenanmaan ulkosaaristossa, Kökarissa valkeni satumaisen sumun hälvetessä vierasvenesataman ja lähiniittyjen yltä. Päivästämme Kökarissa oli mitä ilmeisimmin tulossa helteinen ja loistava …
-
Osittain ”Jää”-romaanista inspiroituneena, osittain muistakin syistä olimme tälle kesälle suunnitelleet matka Ahvenanmaan ulkosaaristoon, Kökariin. Alunperin olimme suunnitelleet lähtevämme matkaan jo alkukesästä, kesäkuussa, mutta …
-
Viime viikon lopussa blogirintamalla oli hieman hiljaisempaa, syykin on – olin matkoilla. Tällä kertaa matkakohteena oli Kökar Ahvenanmaan ulkosaaristossa. Reissua ruvettiin suunnittelemaan …
-
Palasin tällä viikolla poikkeuksellisesti laivalla Tukholman työmatkalta. Kesäkuun iltana Itämeri näytti kauneimmat kasvonsa, eikö?
-
Sain viikonloppuna luettua loppuun joululahjaksi saamani Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkitun ”Jää”-romaanin. Kirjan tapahtumat keskittyvät Ahvenanmaan ulkosaariston pieneen saariyhteiskuntaan, jota kirjassa kutsutaan ”Luodoiksi” ja …
-
Tänään alkoivat Yle Fem’illä uuden tuotantokauden jaksot ”Mat så in i Norden”-sarjasta (tai ”Purtavaa Pohjolasta”, kuten suomenkielinen nimi kuuluu) Strömsön paikalla klo …
- 1
- 2