Kasvihuone joka nököttää pellon laidalla pienen kylän reunalla. Ei ruokalistaa, johon olisi voinut tutustua etukäteen netissä. Nuori kloppi hääräämässä keittiössä ja henkilökunta …
Gotlanti
-
-
Tihkusateen tiivistäessä marraskuun pimeyttä on mukava palata mielessä aurinkoisempiin maisemiin ja kesän Gotlannin matkaan. Kovinkaan tarkkaa minuuttiohjelmaa emme olleet autolomallemme laatineet, mutta …
-
Gotlannin rantaviiva lähestyi vähitellen. Samalla myös keskiaikaisen Visbyn siluetti piirtyi selkeämmäksi ja kohteet tulivat tunnistettaviksi: Keskiaikainen kaupunkimuuri, Tuomiokirkon tornit, S:t Nicolain taivasta …
-
Matkustusvaihtoehtojahan Suomesta on kesäisin nykyään Gotlantiin useita ja perille pääsee sekä suoralla reittilennolla, perinteisesti risteillen että autolla ja laivalla. Me olimme valinneet …
-
Kesäinen aurinko lämmitti ihanasti pihalla pakatessamme autoa. Edellisestä autolomasta oli jo kulunut aivan liian pitkä aika, mutta nyt olimme vihdoinkin lähdössä matkalle josta olimme kauan …
-
Tämänviikkoinen ”Keskiviikon kuva” tulee syksyisestä Almedalenin puistosta, Visbyssä. Kuva on otettu parinvuoden takaisella syyskäynnillä keskiaikaisessa Hansa-kaupungissa, lokakuun alussa kun ruska oli juuri …
-
Piipahdin menneellä viikolla työmatkalla suloisessa Visbyssä. Kesäkaupunkina tutuksi tullut, keskiaikaisten muurien ympäröimä kaupunki näytti tällä kertaa hieman erilaiset, myöhäiskesän raukeat kasvonsa. Varsinainen …
- 1
- 2