Lupasin aikaisemmassa Celebrity Reflectonin ohjelmaa esittelevässä postauksessa palata tekemääni kierrokseen kulissien taakse, laivan keittiöön (yhteen monesta).
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Tällä viikolla istadhimme kolmen vanhan ystäväni kanssa pitkästä aikaa yhteisen pöydän ääreen nauttimaan illallista ja vaihtamaan pitkästä aikaa kuulumisia ja nauttimaan toistemme …
-
Viime kerralla tututssa marketissa käydessämme ovenpieleen oli ilmestynyt uusi ajoneuvo. Uudenuutukaisena latauspiuhan päässä se odotti siinä: Mediakärry! Tekniikan ja uusien markkinointikanavien kehityksestä …
-
Päivä St.Thomasin Charlotte Amaliessa oli jo kääntymässä loppuaan kohti, mutta meillä oli vielä suunnitelmissa yksi käyntikohde ennen kuin palasimme laivalle: Paradise Point …
-
Karibian risteilymme on jo edennyt puoleenväliin, ja olemme jo ehtineet tutustua niin Celebrity Reflectioniin kun ensimmäiseen kohdesatamaamme, San Juaniin aikaisemmissa postauksissa.
-
Maaliskuun ”Kuukauden kuva” tulee Tallinnasta, Lennusadam-museosta, jossa tutustuimme viime vuonna esillä olleeseen Titanic-näyttelyyn. Koska olimme sillä kertaa lähteneet matkaan tutustuaksemme Titanic-näyttelyyn, päätimme suosiolla …
-
Kävimme viime syksynä ulkomaisten kollegojeni kanssa mielenkiintoisen väittelyn tulevaisuuden matkailusta ja siitä mihin suuntaan tämä kehittyy. Keskeinen kysymys väittelyssämme oli, josko tulevaisuudessa …
-
Pienen tauon jälkeen palataan jälleen talvisista alppimaisemista takaisin lämpimämmille vesille Karibian aurinkoon ja viime syksyn Karibian risteilyn tunnelmiin. Aikaisemmissa postauksissa ollaan tutustuttu laivan sisätiloihin ja ulkokansiin, tänään keskitytään …
-
Hyvä Itsenäisyyspäivää, arvon etelänaapuri, Viro. Tutustuimme vasta aikuisemmalla iällä, mutta sen jälkeen olemme tutustuneet lähemmin lukuisilla matkoilla, joista suurin osa on suuntautunut …
-
Viking Line julkisti tällä viikolla viime vuoden tuloksensa ja tämän yhteydessä Turun Sanomat uutisoi perjantaina, että toimitusjohtajan mukaan Viking Linen tavoitteena on viiden …