Celebrity Reflectionin Pastry Chef Claudio kierrätti keittiössä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Kurkistus Celebrity Reflectionin keittiöön

by Alex | Matkoillablogi.fi

Lupasin aikaisemmassa Celebrity Reflectonin ohjelmaa esittelevässä postauksessa palata tekemääni kierrokseen kulissien taakse, laivan keittiöön (yhteen monesta).

Kyseinen ilmainen kierros järjestettiin ensimmäisenä meripäivänä ja oli kaikille avoin ja ilmeisen suosittu: Meitä osallistujia kokoontui laivan pääravintolaan, Opus Dining Roomiin aamukymmenen jälkeen arviolta parisataa.

Risteilyn retkiohjelmassakin oli meripäiville (mielestäni todella hinnakas) kulissien takainen kierros, joka tutustutti keittiön lisäksi myös konehuoneeseen ja komentosiltaan ja sisälsi lounaan jonkun päällystön edustajan kanssa. Ymmärrän toki, että jollain tavalla pitää rajoittaa tämäntyyppisen ohjelman kysyntää, ja siihen 150 USD hinta kahden tunnin ohjelmasta varmaankin toimii melko tehokkaasti.

Mutta takaisin tähän ”yleiseen kierrokseen” joka aloitettiin lyhyellä, laivan keittiötoimintaa esittelevällä infoelokuvalla. Tämän jälkeen laivan ravintolajohtaja (raitoja oli sen verran poleteissa, että pitänee kyllä tituleerata johtajaksi) sekä keittiöpäällikkö, jotka kumpikin tarinoivat hetkisen elämästä laivan ruokahuollon parissa. Mielenkiintoisia faktoja ja lukuja pudoteltiin tasaiseen tahtiin, joista yksi mieleen jäänyt on, että henkilökuntaa laivan ruoka- ja juomapuolen ympärillä on töissä yhteensä n. 800 henkilöä!

Myös keittiöpäällikkö Thomas Stellbrink oli tietenkin paikalla... Kuva: © Matkoillablogi
Myös keittiöpäällikkö Thomas Stellbrink oli tietenkin paikalla… Kuva: © Matkoillablogi

Esittelyosuuden lopuksi seurasi keittiömestareiden paraati ja esittely, kun pitkälti toistakymmentä eri aloista ja ravintoloista vastaavaa keittiömestaria marssitettiin ravintolan näyttävään portaikkoon odottamaan kierrokselle lähtijöitä. Ryhmä kerrallaan, tehokkaassa järjestyksessä lähdimme kierroksille ovella jaettujen ryhmänumeroiden mukaan.

…sekä pitkä rivi laivan keittiöpäälliköitä, jotka kaikki vastasivat jostakin erikoisalueesta. Kuva: © Matkoilla-blogi
…sekä pitkä rivi laivan keittiöpäälliköitä, jotka kaikki vastasivat jostakin erikoisalueesta. Kuva: © Matkoilla-blogi

Itse pääsin laivan ”pastry chef”in, Claudion kanssa tutustumaan pääravintolan yläkerran keittiöön. Päällimmäisenä kierroksesta jäi mieleen, että kaikki paikat olivat erittäin puhtaat ja siistit; ymmärrän hyvin, että keittiö oli läpäissyt USA’n terveysviranomaisten yllätystarkastuksessa täysin pistein, josta myös keittiöpäällikkö oli erittäin ylpeä (ja hyvä niin).

Celebrity Reflectionin Pastry Chef Claudio kierrätti keittiössä. Kuva: © Matkoilla-blogi
Celebrity Reflectionin Pastry Chef Claudio kierrätti keittiössä. Kuva: © Matkoillablogi

Koska henkilökuntaa on paljon töissä keittiöissä ja ravintoloissa (baarejakaan ei sovi unohtaa Karibian risteilijällä), on luonnollista, että erikoistutaan johonkin tiettyyn osa-alueeseen: Keittiökierroksen aikana näimme mm. kurkunleikkaamiseen erikoistuneen miehen (alla olevassa kuvassa taustalla), jonka käsien kautta kulkevat kaikki laivan koristeleikatut kurkut…

Hedelmistä saa melkoista taidettakin aikaiseksi osaavissa käsissä. Kuva: © Matkoilla-blogi
Hedelmistä saa melkoista taidettakin aikaiseksi osaavissa käsissä. Kuva: © Matkoillablogi

Celebrity Reflection on iso laiva, joten ruokittavia on paljon ja aikaa tähän aina rajallisesti. Esim. laivan pääravintolassa tarjoillaan joka ilta yli 400 a la Carte-illallista kertaa kaksi kahden tunnin kattausta, mikä kertoo sen, että keittiön on toimittava sveitsiläisen kellon tarkkuudella. Väistämättä isot ruokailijamäärät tuovat keittiöön ”tehdasmaisuutta” annoste valmistuessa keittiössä kuin liukuhihnalta. Annosten laadunvarmistamiseksi keittiön seinällä on pitkä rivi ”annoskortteja”, joita vastaan voidaan nopeasti tarkistaa tarjoiltava annos. Kortissa on kuva valmiista annoksesta ja miltä sen pitää näyttää, annoksen raaka-aineista sekä missä erikoisruokavalio-vaihtoehdoissa annos voidaan valmistaa.

Kaikista laivalla tarjoiltavista annoksista on olemassa "annoskortit", joita vastaan voidaan tarkistaa nopeasti, että tarjoiltava annos vastaa tavoiteltua ulkonäköä. Kuva: © Matkoilla-blogi
Kaikista laivalla tarjoiltavista annoksista on olemassa ”annoskortit”, joita vastaan voidaan tarkistaa nopeasti, että tarjoiltava annos vastaa tavoiteltua ulkonäköä. Kuva: © Matkoillablogi
Jälkiruoat valmiina tarjoilua varten… Kuva: © Matkoilla-blogi
Jälkiruoat valmiina tarjoilua varten… Kuva: © Matkoillablogi

Kierros päättyi viidennen kannen perällä sijaitseviin erikoisravintoloihin, joissa näiden konsepteja esiteltiin ja samalla myös maistateltiin eri ruokalistojen antimia; kahteen näistä ravintoloista palataan hieman edempänä! Kierroksen tässä osuudessa oli kieltämättä hieman ”lisämyynnin makua”, kun näitä lisämaksullisia ravintoloita samalla yritettiin myydä ihmisille melko aktiivisesti.

Joa risteilyllä järjestetään tämäntyyppinen ”kierros kulissien takana” suosittelen ehdottomasti osallistumista!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet