Sydvest – kapean talon viihtyisä gastropub Raumalla

by Alex | Matkoillablogi.fi

Usein sanotaan, että pieni on kaunista. Tämä pitää paikkansa  myös Rauman vanhassa kaupungissa sijaitsevan Gastropub Sydvestin kohdalla.

Kuninkaankadun varrella sijaitsevassa pienessä, arviolta noin kolmen metrin levyisessä puutalossa sijaitsee pieni, parinkymmenen paikan herkkukeidas. Pandemiatilanteen takia Gastropub Sydvestin paikkamäärää oli rajoitettu ja pöytien välisiä turvavälejä kasvatettu, joten pöytävaraus oli viime kesänä erityisen välttämätön ja toki muutenkin suositeltava.

Kuten pubin etuliitekin antaa olettaa pienet eivät kuitenkaan ole ravintolan kulinaariset ansiot – Sydvestissä nauttimamme kokonaisuus oli nimittäin kirkkaasti paras ravintolaillallinen viime kesän autolomallamme.

Sydvestissä lista oli – kuten hyville ravintoloille onkin tunnusomaista – lyhyt ja ytimekäs. Makupareja oli selkeäsi harkittu ja samalla pyritty tuomaan hieman twistiä sinänsä tuttuihin raaka-aineisiin. Myös tarjoiluhenkilökunnan otteista huomasi selkeästi että työtä tehdään intohimolla ja suurella sydämellä, vakavissaan mutta silti rennolla otteella.

Tällä kertaa makumieltymyksemme jakautuivat kahtia, joten saimme tilaisuuden maistella ristiin enemmän makuja. Valitettavasti kuvat eivät tällä kertaa anna täyttä oikeutta annoksille, joissa oli myös paljon silmänruokaa.
Alkuun nautimme grillattua naattiporkkanaa, Dukkahia ja manchego-juustoa sekä siikachevicheä, shisoa ja vuolukermaa – loistava aloitus. Hyvä meno jatkui myös pääruokien kohdalla: paahdettua kuhaa, tilli-perunakrossi ja mätivoita sekä grillattua maissikananrintaa, soija-miriniä ja marinoitua varhaiskaalia.

Aterian kruunasi espressojen rinnalla nautittu mansikkasorbetti, jonka seurana oli seljankukkaa ja valkosuklaata.

Loistavan illallisen jälkeen suuntasimme tummien pilvien kasaantuessa taivaalle parin korttelin päässä sijaitsevaan hotelli Raumanlinnaan, jonne ehdimme juuri sopivasti ennen ukkoskuuroa.

Rauman Sydvestille vahva suositus – tänne palaamme mielellämme uudestaan!


Kaikki kesän 2020 Länsirannikon autolomamme postaukset löytyvät Westcoast2020-tägin alta.

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet