Tänään äänestetään – tottakai! Äänestäminenhän on kansalaisoikeus ja usein myös -velvollisuudeksi sanottu. Itse kuitenkin täytän tämän velvollisuuden mielelläni, ja yritän samalla myös muistaa, …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Itselleni melko hankala kevät on vähitellen takana; hankala siksi, että kärsin monen muunkin kohtalotoverin kanssa siitepölyallergiasta. Lapsena sain vaivaan siedätyshoitona talvisin pistoksia …
-
PItkästä aikaa jälleen postaus sarjassa ”Home away from home”… Muistin virkistykseksi lukoijoille (ja voi olla paikallaan ihan itsellenikin, koska sarjan edellisestä postauksesta …
-
Tämän viikon Keskiviikon kuva tulee Naantalista, jonne teimme viime keväänä keväretken. Kuvassa sinivuokkojen meri enteilee kevään saapumista ja pian alkavaa kesää.
-
Kesän koittaessa ja päivien pidentyessä, on jälleen aika suunnata pidempien matkojen lisäksi myös lyhyemmille retkille kotimaassa. Tai oikeastaanhan kesä on sitä parasta …
-
Pitkän ja paljon vaikutteita sisältäneen, Gdanskissa ja Sopotissa vietetyn lauantaipäivän jälkeen uni olisi sunnuntaiaamuna maittanut pidempäänkin. Vaan eipä pieni turisti saanut nukkumatin …
-
Vietettyämme perjantai-iltapäivän ja lauantai-aamupäivän Gdanskin vanhassakaupungissa suuntasimme kauniille Glowna-rautatieasemalle, jossa hyppäsimme junaan kohti Sopotia, Tricityn kolmatta osaa. Nousimme asemalla pikajunaan, jolla matka …
-
Keskiviikon kuva tulee tällä viikolla keväisestä järvimaisemasta. Kuva on otettu viime viikonloppuna käydessämme valmistelemassa mökkiä kesäkuntoon: Ilta kohti järvi tyyntyi ja tummahkot …
-
Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme aurinkoiseen lauantaihin; ripeiden aamutoimien jälkeen suuntasimme alakertaan nauttimaan Mercure-hotellin aamiaisesta – se kun on itsellä yksi suuremmista …
-
Gdansk suuntana olimme aloittaneet kevätmatkamme rentouttavalla vajaan vuorokauden kestäneellä laivamatkalla. Perille Puolan kolmoiskaupungin satamakaupunkiin, Gdyniaan MS Nordlink saapui perjantai-iltapäivällä. Matkustajarahtilaivoilla ilman oma kulkuneuvoa liikkeellä …