Aikaisemmin keväällä teimme kummilapsemme kanssa päiväretken tiedekeskus Heurekaan. Olimme tietoisesti valinneet Heurekan päiväretkikohteeksi juuri nyt kun tiedekeskuksessa on meneillään ”Body Worlds”-erikoisnäyttely ihmiskehosta. …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Kirjoitin jo aikaisemmassa postauksessa uudesta ABBA-museosta, joka avataan Tukholmassa huomenna tiistaina 07.05.2013. Uusi ABBA-museo on jo ennakkoon herättänyt valtavasti huomiota, ja etenkin …
-
Vuonna 2010 alkunsa saanut Finnairin ja Finavian yhteinen laadun kehittämisprojekti ”Rethink Quality” jatkuu tänä vuonna uudella vuosikerralla. Aikaisempina vuosina ollaan pyritty keräämään …
-
Huomenna ne alkavat: odotetut ja paljon hehkutetut lätkän MM-kisat. Tänäkin vuonna jääkiekon MM-kisat on jaettu Helsingin ja Tukholman välillä, tällä kertaa loppupelit …
-
Japanissa kevääseen ja kevään juhlintaan kuuluu olennaisena osana kirsikkapuiden kukinta. Minun suomalaiseen kevääseen kuuluu taas olennaisesti omenapuiden kukinta; joinakin vuosina runsaampana, joinakin …
-
Kaikki viimekesäisen Kööpenhaminan matkan postaukset löytyvät alla olevien linkkien kautta: Viimekesäinen Köpenhaminan matka, päivä 1 Köpenhamina – toinen ohjelmantäyteinen päivä Kööpenhamina – …
-
Otsikon kysymystä on mielenkiintoista pohtia, sillä moni suomalainen asuu nykyään kaupunkialueilla ja saattaa olla jo hieman vieraantunut luonnosta. VisitFinlandin YouTube-kanavan tuore video esittelee …
-
Hieman pidempi tauko on valitettavasti jäänyt edellisestä päivityksestä viime aikojen työkiireistä johtuen. No, taas täällä paikalla! Ei kaksi ilman kolmatta: kolmanteenkin päivämme …
-
Tässä viimekesäisen Kööpenhaminan matkamme toinen päivä pähkinänkuoressa, ensimmäisen päivän kuulumiset löydät tästä. Suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen aamu valkeni, tosin hieman pilvisenä …
-
Viime viikon suurin uutinen Itämeren laivaliikenteen saralla oli uutinen, että Tallink-konserniin kuuluva Hansalink on ostanut Viking Linelta ms Isabellan korvaamaan Riika – …