Aikaisemmin keväällä teimme kummilapsemme kanssa päiväretken tiedekeskus Heurekaan. Olimme tietoisesti valinneet Heurekan päiväretkikohteeksi juuri nyt kun tiedekeskuksessa on meneillään ”Body Worlds”-erikoisnäyttely ihmiskehosta.
Suuntasimme Heurekan retkelle lauantai-aamupäivällä, jolloin odotetustikin väkeä oli paljon liikkeellä, ilmeisesti kuitenkin normaalia enemmän ison yritystapahtuman takia. Siitä huolimatta mielestäni ruuhkat olivat varsin siedettäviä eikä pahempaa jonotusta syntynyt juurikaan missään.
Koska Heurekassa on paljon näkemistä & kokeilemista yleisohjeena voisi antaa, että käyntiin kannattaa varata kunnolla aikaa, suosittelisin vähintään 3-4 tuntia tietenkin hieman kävijöiden iästä ja kärsivällisyydestä riippuen. Varaamalla runsaasti aikaa, ei tarvitse kiiruhtaa eteenpäin vaan voi rauhassa pysähtyä yhdessä tutkimaan ja ihmettelmään eri vempaimia ja kokeita ilman että pieni jono tai ruuhkakaan aiheuttaa stressiä. Kirjoitin tutkimaan ja ihmettelemään, sillä tämä mielestäni on iso osa tiedekeskuksen hauskuudesta; että yhdessä pohditaan ensinnäkin miten jokin vempain toimii ja toiseksikin miksi se toimii kuten toimii. Onneksi (koska seurueen vanhempi väki yleensä joutuu olemaan selittävänä osapuolena nuorempien esittäessä usein runsaastikin kysymyksiä) eri pisteillä on selitetty melko seikkaperäisestikin kokeiden ja vempaiden toiminnan taustoja. Auttavaiset ”vapaaehtoisoppaat” (muuten piristävä poikkeus Suomessa!) ovat myös usein valmiita auttamaan ja opastamaan.
Käynnistään saa myös eniten irti, mikäli etukäteen tutustuu vierailupäivän ohjelmatarjontaan ja tekee ainakin karkean suunnitelman itselleen siitä, mitkä esitykset haluaa käydä katsomassa.
Yksi käyntimme ehdottomista kohokohdista oli ”Rottakoris”, jossa eriväriset rotat pelaavat koripalloa pienoiskentällä. Kiehtovaa oli nähdä, miten hyvin rotat herkkupalkinnon toivossa tekivät korin toisena jälkeen – ja vieläpä niin, että eri joukkueiden jäsenet ymmärsivät tehdä korit aina oikean puolen koriin. Ilmeisestikin rotat pitivät lajista, eikä niitä tarvinnut mitenkään patistaa kentälle.
Toinen käyntimme kohokohta oli planetaarioesitys avaruudesta. Planetaarioelokuvia on useampia, joten niistä voi valita kiinnostuksensa mukaan (tosin ko. planetarioelokuvan – joka on lisämaksullinen – näytökseen pitää varata paikka samalla kun ostaa pääsylipun. Myös perusnäyttelyn eri kokeiluasemat olivat mielenkiintoisia, etenkin maanjäristyssimulaattori havainnolllisti miten valtavista voimista on kyse maan järistessä – suomalaisena voi olla onnekas, ettei meillä koeta maanjäristyksiä suuremmassa määrin.
”Body Worlds”-näyttely oli mielenkiintoinen ja sopii kyllä jo seitsemänvuotiaallekin, joskin ehkä sanoisin että näyttelystä saa enemmän irti noin kymmenen vuoden iästä ja ylöspäin. Kiehtovaa oli joka tapauksessa nähdä miten ”plastinoinnilla” saatetaan havainnollistaa miten uskomattoman hieno kokonaisuus ihmiskeho on.
Käyntiimme mahtui tietenkin myös käynti Heureka Shopissa, jossa tarjolla on runsaasti ”aivojumppaa” kotiin vietäväksi niin isommalla kuin pienemmälläkin hintalapulla.
Lounaan söimme Café Einsteinissa: Buffet-lounas oli ihan OK, joskin mielestäni aikuisilta 12 € aikuisilta ja 7,70 € lapsilta oli ruokaan nähden (perus-kouluruokalaruokaa) melko paljon. Kahvilassa oli lounasaikaan myös suurin osa pöydistä varattu etukäteen ryhmille, mikä ei ehkä lauantai-ruuhkassa ollut ihan paras mahdollinen ratkaisu. No sija sopuu antaa, ja mekin mahduimme lopulta sekaan joten loppu hyvin kaikki hyvin.
Minkäikäisille lapsilleko suosittelisin Heurekaa? Oikeastaan kaikenikäisille – myös aikuiset saavat käynnistä paljon irti, kunhan heittäytyy tutkimaan, kokeilemaan ja ihmettelemään ilman ennakkoluuloja. Kuten Heureka muistaakseni itse asian on muotoillut: Tiede kuuluu kaikille!
1 kommentti
Hitsi, Heurekassa pitäisi käydä taas pitkästä aikaa! Kiitos muistutuksesta. 🙂