Tietenkin, koska Turussa vietettiin viikonloppua piti myös tehdä kävely (kevätauringossa!) Aurajoen varrella. Sanon ’tietysti’, sillä yhtä tiiviisti kuin Tuomikirkko ja Turun linna …
Suomi, Pohjoismaat & Baltia
-
-
Naantalin idyllinen keskusta on paljon enemmän kuin Muumimaailma ja kylpylä.
-
Kesäkuun Kuukauden kuva tulee Suomenlinnasta, ja tarkemmin Kustaanmiekan kapeasta salmesta. Vaikkakin kuva on otettu hieman utuisena päivänä, se vangitsee paljon merellisen Helsingin …
-
Huomenna pääkaupunkiseutu saa uuden lähikohteen ja ylpeydenaiheen, kun Suomen luontokeskus Haltia avaa ovensa Nuuksiossa, aivan Solvallan urheiluopiston naapurissa. Haltia pitää ehdottomasti liittää …
-
Aikaisemmin keväällä suuntasimme Tampereella käydessämme yhteen suosikkiravintoloistani, Panimoravintola Plevnaan ruokailemaan. Nille, joille kyseinen ravitsemusliike ei ole ennestään tuttu, kerrottakoon että Panimoravintola Plevna sijaitsee …
-
Sokos Hotel Ilves Tampereella oli aikaisemmin keväällä työmatkani yöpymispaikkana. Vaikkakin 18-kerroksinen hotelli on seissyt näkyvällä paikallaan Tampereen ydinkeskustassa, vanhan Verkatehtaan aluella jo vuodesta …
-
Viime viikolla käydessäni Tukholmassa satuin vihdoinkin kaupunkiin aikaan, jolloin Kungsträdgårdenin kirsikkapuut olivat täydessä kukassa. Olen kuullut puhuttavan tästä, mutta en ole koskaan …
-
Etelä-Ruotsin suurimmassa kaupungissa, Malmössä eletään tällä hetkellä kiireistä viikkoa kun Eurovision laulukilpailu, virallisesti Eurovision Song Contest (ESC) tai tuttavallisemmin Euroviisut ratkaistaan Malmön …
-
Aikaisemmin keväällä teimme kummilapsemme kanssa päiväretken tiedekeskus Heurekaan. Olimme tietoisesti valinneet Heurekan päiväretkikohteeksi juuri nyt kun tiedekeskuksessa on meneillään ”Body Worlds”-erikoisnäyttely ihmiskehosta. …
-
Kirjoitin jo aikaisemmassa postauksessa uudesta ABBA-museosta, joka avataan Tukholmassa huomenna tiistaina 07.05.2013. Uusi ABBA-museo on jo ennakkoon herättänyt valtavasti huomiota, ja etenkin …