Huomenna pääkaupunkiseutu saa uuden lähikohteen ja ylpeydenaiheen, kun Suomen luontokeskus Haltia avaa ovensa Nuuksiossa, aivan Solvallan urheiluopiston naapurissa. Haltia pitää ehdottomasti liittää omalle ”kohdelistalleni” – onneksi Nuuksion tavoittaa koko pääkaupunkiseudulta helposti, joten käynnin mahdollista lykkääntymisesta ei ainakaan voi syyttää välimatkaa. Helsingin keskustastakin on kesäajaksi tulossa suora bussiyhteys Kiasman pysäkiltä – sekä kätevää että ekologista. Bussiyhteys palvelee myös ulkomailta saapuvia matkailijoita, joiden odotetaan myös kiinnostuvan uudesta luontokeskuksesta. Haltiaan lienee myös helpompi tutustua korkokengissä ja ”cityvaatteissa” kuin aikaisemmassa postauksessa esiteltyyn Nuuksion kansallispuistoon. Ulkomaalaiset kun eivät kuulemma aina ymmärrä, että kansallispuiston polut eroavat hieman keskikaupungin jalkakäytävistä…
Paitsi, että luontokeskus esittelee Suomen luontoa näyttelyn muodossa ravintola Haltia tuo luonnon ja suomalaiset maut myös lautaselle. Ravintolan yhteydessä on myös kokoustilat, joten keskus tähtää myös kokousmarkkinoille.
Ekologisuus on muuten huomioitu jo keskusta rakennettaessa, niin arkkitehtuurin ja materiaalien, lämmityksen kuin valaistuksenkin kohdalla.
Kunnes ehtii käydä tutustumassa Haltiaan joutuu tyytymään virtuaalikäyntiin, alla 3D-mallinnus Haltiasta:
Luontokeskus Haltia ammentaa näyttelynsä aiheet suomalaisesta luonnosta ja erityisesti vuodenajoista; aina kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka virtuaalitekniikka onkin tänä päivän kehittynyttä ja hienoa, mikään ei korvaa aitoa asiaa – luonnon kokemista ja siitä nauttimista paikan päällä, livenä!
PS. Luontokeskus Haltian kuulumisia voi muuten seurata myös Luontokeskus Haltian omassa blogissa