Hiihtomatkalla hotellin valintaan vaikuttaa montakin asiaa, mutta tässä kuten yleensäkin kannattaa kiinnittää huomiota niihin seikkoihin, jotka ovat itselle tärkeimpiä. Meille mukava ilmapiiri, …
Majoitus
-
-
Hotellin valinta ei ole aina ihan helppo rasti. Jos ihan rehellisiä ollaan, siihen saattaa joskus kulua aikamoisestikin aikaa – etenkin jos tavoitteena …
-
Maaliskuisella Varsovan matkalla kokeilimme Motel One-ketjun hotellia ensimmäisen kerran. Olen katsonut kyseistä ketjua sillä silmällä jo jonkin aikaa, ja nyt oli sopiva …
-
On kylpylÖitä ja kylpylöitä. On perinteisiä – jonkun mielestä ehkä vanhanaikaisia – ja sitten on uuden ajan kylpylöitä, jotka tarjoavat paljon muutakin …
-
Kävimme heinäkuun lopulla Tukholmassa Tomas Ledinin En Nådens Sommarkväll – keikalla Skansenilla. Tällä kertaa olimme valinneet hotellin mukavuustekijät edellä – Pop House …
-
Blogin hotellipostauksia lukeneet tietävät, että pidän yksilöllisista ja persoonallisista hotelleista, joten ketjuhotellin valinta Berliinin matkalla saattaa olla yllättävää. Miksi tällä päädyimme tällä …
-
Hetkinen…eikö Wiklund ole Turussa synonyymi tavaratalolle? Aivan oikein – kyllä tämä turkulainen instituutio on edelleenkin tavaratalo, mutta nykyään tätä perinteikästä nimeä kantaa …
-
Okei, myönnetään heti alkuun että Villa Ducci ei ehkä ole ihan aito huvila sanan varsinaisessa merkityksessä vaan vanhaan villaan rakennettu hotelli. Se …
-
Joskus hotelleihin on hauska palata uudemman kerran, etenkin jos hotelli on ollut mieleen. Tämän vuoden hiihtomatkalla palasimme Saalbachissa Hotel Sonneen, johon tykästyimme …
-
Hotelli joka sijaitsee vastapäätä rautatieasemaa. Yleensä tässä kohtaa itsellä hälytyskellot alkavat soimaan. Tukholman Scandic Continentaliin kohdalla summerit voi kuitenkin huoletta sammuttaa heti …