Pitkästä aikaa tänään taas hotellivinkki sarjassa ”Home away from home”, tänään yhdestä Euroopan suosikkikaupungista, Lontoosta. Keväällä 2011 käydessämme Lontoossa olimme valinneet hotelliksemme (taas kerran paljolti ystäväni Trip Advisorin suosituksesta) Kensingtonissa sijaitsevan K & K Hotel Georgen. Hotellin tarkempi sijainti kartalla löytyy tästä.
Hotelli on rakennettu Lontoolle tyypilliseen pitkään, viktoriaanilaistyyliseen taloon, jossa ei hämmästyisi vaikka Mr Carsonin (Downton Abbeystä, tiedoksi niille, jotka eivät ehkä ole seuranneet tätä mainiota epookkidraamaa TV’ssä) butlerikollega tulisi ovessa vastaan. Koska talo on vanha hotellikäytävät ovat hieman sokkeloiset, mutta tämä on tavallaan myös viehättävää ja kuuluu Lontooseen. Hotelli edustaa hyvää tasoa (virallisesti neljä tähteä, oman arvion mukaan sijoittaisin sen ehkä kategoriaan ***+) ja oli sekä huoneen että yleisten tilojen osalta erittäin siisti ja puhdas. Tähän voinee vaikuttaa, että K&K-ketju on Itävaltalainen, minkä voi myös sisustustyylistä aistia.
Varatessamme hotellin hintaero standard- ja superiorhuoneiden välillä oli sen verran pieni, että päätimme varata hieman isomman Superiorin. Huone oli siisti ja sinänsä tilava, mutta koska vanhoissa rakennuksissa on paljon kulmia ja sopukoita nojatuoliryhmä jäi hieman hassusti erilliseen erkkerimäiseen tilaan ikkunan eteen.
Valitettavasti ainoa järkevä kuva huoneesta joka tarttui kameraan, oli tällä kertaa yksityiskohtakuva kylppäristä (ja eipä sekään nyt ollut oikein – kröhöm…no joo…). Kuva kertoo kuitenkin ehkä hieman hotellin tyylistä. Lisää kuvia huoneista voitte nähdä hotellin nettisivuilla.
Huonehintaan sisältynyt aamiainen oli minunlaiselleni hyvien hotelliaamiaisten ystävälle miellyttävä kokemus: Noutopöydässä oli runsaasti niin leipiä, leikkeleitä, tuoreita hedelmiä kuin myös kaikki oikeaan englantilaiseen aamiaiseen kuuluvat lämpimätkin. Ja löytyihän sieltä pöydältä myös se pieni manner-Euroopan yksityiskohta, joka kruunaa lomamatkalla aamiaisen: skumppapullo!
Aamiaisen voi kauniilla säällä nauttia myös japanilaishenkisessä puutarhassa, joka sijaitsee korttelin keskelle jäävällä rauhallisella sisäpihalla. Vehreä keidas keskellä Lontoon hälinää voi joskus tulla todella tarpeeseen.
Hotelli K&K George sijaitsee Kensingtonin alueella ja lähin maanalaisen asema, Earl’s Court (joka on muuten jännän näköinen asema siinä mielessä, että kadun varrella aseman julkisivu ei juurikaan erotu asemaksi) on n. 300 metrin päässä hotellilta. Earl’s Court-messukeskukseen on hotellilta myös n. 300 m, joten hotelli olisi minun ehdoton ykkösvalinta messumatkalla.
Kaikenkaikkiaan onnistunut hotellivalinta, meiltä kaksi peukkua ylös ja varaus seuraavallekin Lontoon matkalle!
Onko teillä hyviä hotellivinkkejä Lontooseen?
4 kommenttia
Huhtikuussa yövyin Hotel Oliverissa Kensingtonissa, 198 Cromwell Road. Viehättävä pikku hotelli, aamiainen tarjoiltiin viipaleittain pöytiin ja kahvia ja teetä oli aamiaishuoneessa tarjolla koko päivän.
Koska lentomme lähti Gatwickistä, olimme viimeisen yön Hiltonissa siinä käytävän päässä terminaalista. Olisi oikeastaan kannattanut heti tullessakin jäädä ensimmäiseksi yöksi siihen. Isot mukavat sängyt, moderni hotelli. Aamiaista emme siinä ottaneet, olisi ollut muistaakseni lisämaksullinen.
Popot pogoillen -blogissa Lontoo-muistoja tämän viikon ajan.
Kiitti vinkistä, täytyypä käydä lukaisemassa!
Minusta metroasema on korkeintaan 200 metrin päässä. Lähellä on kauppoja ja hyvä ja edullinen ravintola Nando’s.
Kiitti kommentista Pauliina; saattaapa hyvin olla, ettei matkaa metroasemalle ole kuin 200 metriä. Etäisyyksien arvioinnissa pyrin toki mahdollisimman tarkkaan arvioon, mieluummin kuitenkin ylä- kuin alakanttiin.
Kiitti ravintolavinkistä.