Jo monta talvea olemme ottaneet suunnaksi Alpit talvilomallamme, mutta Suomen Lappi on jäänyt jostain syystä tuntemattomaksi suuruudeksi. Päätimme tänä vuonna muuttaa tämän epäkohdan, ja otimme suunnaksi Levin pitkäksi viikonlopuksi nyt kevättalvella. Miten kotimaamme ylpeys Levi pärjäsi vertailussa Alppien isommille rinteille ja laskettelukeskuksille?
Odotimme mielenkiinnolla Lapin matkaa, sillä ihan vertailun vuoksi olisi mielestämme mukava nähdä minkälainen tuote Suomella on tarjota talvimatkailun saralla. Kieltämättä mielestämme oli myöskin jokseenkin noloa, että olemme kiertäneet alppimaiden hiihtokohteita, mutta emme olleet koskaan käyneet Suomen Lapissa talvella.
Kevätaurinko, aavat tunturimaisemat Levillä – talvipäivä parhaimmillaan! Kuva: © Matkoilla-blogi
Ennakko-odotukset ollivat melko neutraalit, emmekä halunneet asettaa odotuksia epärealistisen korkealle. Tiedossahan oli, että kotimaan tuntureiden lakikorkeus on sen verran maltillinen, että rinnekorkeus jää melko matalaksi. Pohdimme etukäteen, josko tästä tyystä Levi osoittautuisi tästä syystä tylsäksi kohteeksi ja aika kuluisi enemmän hissijonoissa ja hisseissä kuin suksien kääntelyssä matkalla alas. Toinen, isompi mietintä oli, minkälaisen tuotteen Lappi tarjoaisi palveluiden ja tunnelman osalta (Etelä-Suomen hiihtokeskuksissa kun esim. rinnekahvilat ovat usei melko karua katseltavaa, jossa ”Stimmungin” korvaa käytännöllisyys).
Huomattavan korkealla olivat sitä vastoin ennakko-odotuksemme maisemien ja luonnon suhteen, Lapin maisemissa kun on kuitenkin ”sitä jotain”.
Mutta mennäänpä asiaan, eli mitkä olivat Lapin matkamme kokemukset.
Levi on massaturismikohde (eikä siinä mitään vikaa), ja näin ollen saavutettavuus on huippuluokkaa: Finnairilla on loppuviikosta neljä päivittäistä lentoa isoilla A321-koneilla Kittilään (joista osa Ivalon kautta) ja tämän lisäksi perille pääsee myös Norwegianin siivin. Miinuspuolella on lentojen kallis hinta parhaimpana kevätsesonkina, mutta tämä peilaa tietenkin kysynnän ja tarjonnan lakia: lähtöportilla menomatkalla meille nimittäin kävi ilmeiseksi, että kysyntää Suomen Lapille on paljon myös maamme rajojen ulkopuolella. Keskieurooppalaisia ja aasialaisia oli vähintään puolet matkustajista, osa ilmiselvästi yritysryhmiä erityyppisillä kannustematkoilla. Me suomalaiset unohdamme helposti, että Suomi koetaan Keski-Euroopassa eksoottisena kohteena.
Lapin taikaa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Levin kokoluokka valkeni meille jo Kittilän lentokentällä, joka on suomalaiseksi maaseutukentäksi todella reilun kokoinen tuloaulan useampia matkalaukkuhihnoje myöden. Sama mittakaava jatkui myös perillä Levin keskustassa, joka on nykyään varsin kaupunkimainen alppityylisine kerrostaloineen. Joku saattaa olla sitä mieltä, ettei tämä tyyli sovi Suomen Lappiin, mutta meidän mielestämme kokonaisuus oli varsin hyvän tuntuinen.
Alppityylisiä taloja Levin keskustassa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Tiiviissä alppikylässä huomasi myös selkeästi, kuinka pitkälle tuotteistettu kohde Levi on: keskustassa on runsaasti hotelleja, ulkoiluun liittyviä kauppoja, suksivuokraamoja, ohjelmapalveluyrittäjiä, matkamuistokauppoja sekä tietenkin myös ravintolapalveluita (joista monen omistus on keskittynyt samoihin käsiin, Hullu Poro-konserniin). Samaisen konsernin käsissä on myös Hullu Poro Areena, jossa talven mittaan esiintyy suomalaisen viihdetaivaan tähtiä melkein joka ilta.
Ruokailukokemuksemme Levillä olivat vaihtelevia; Levin ravintolat tarjosivat pitkän viikonlopun aikana sekä keskinkertaisia että loisteliaita elämyksiä – viimeksimainituista tulossa edempänä erillinen postaus kuten myös majapaikastamme.
Entäpäs sitten se laskettelu, monen talvimatkaajan pääaktiviteetti?
Puitteet olivat kaikin puolin kunnossa, alkaen tehokkaasta suksivuokraamosta, hisseihin ja loistokunnossa oleviin rinteisiin. Pieni pelkomme rinteiden tylsyydestä osoittautui vääräksi, sillä monella rinteellä on reilusti pituutta, vaikkakin korkeuseroa ei ole kuin maksimissaan n. 300 metriä.
Ainoa miinus Levillä on ankkurihissien suuri osuus (osa näistä sekä pitkiä että erittäin hitaasti kulkevia), jolloin ei jalkoja pääse lepuuttamaan hississä.
Toisaalta nautinnon kruunasivat ympäröivä luonto ja upeat, aavat tunturimaisemat niin hissimatkoilla kuin laskuissakin.
Levin Etelärinteet – leppoisaa laskettelua pitkissä, aurinkoisissa rinteissä. Kuva: © Matkoilla-blogi
Rinneravintoloita Levillä on melko rajoitetusti, joten rinnekahvilaan tauolle poikkeamisen joutuu suunnittelemaan melko tarkasti etukäteen. Toisena päivänä söimme rinteessä lounaan, joka ei oikein sytyttänyt; arkiruokabuffet ei ollut täysin huono mutta ei myöskään yllättänyt positiivisesti.
Levitunturin huipulla sijaitsee pikkuruinen Ravintola Palovartija. Kuva: © Matkoilla-blogi
Rinnekahviloiden osalta pitää tietenkin mainita legendaarinen ravintola Tuikku. Poikkesimme maisemaravintolaan sekä aamupäivällä että iltapäivällä, ja tunnelmat olivat lievästi sanottuna melko erilaiset. Sellaista ilonpitoa ja after ski-tunnelmaa joka tuvassa oli iltapäivällä emme olleet odottaneet näkevämme kotimaassamme. Suomalaisia ei iltapäiväkä(y)nnin perusteella todellakaan voi sanoa kovinkaan jäyhiksi…
Näkymä Ravintola Tuikusta Levin keskustan, Sirkan suuntaan. Kuva: © Matkoilla-blogi
Levi oli mielestämme kaikenkaikkiaan erittäin myönteinen ensikokemus talvisesta Lapista. Pohjoisen rinnekeskus kestää hyvinkin kansainvälistä vertailua, joskin pienempi korkeusero kuin alpeilla lyö oman leimansa laskettelukokemukseen. Viikoksi emme ehkä lähtisi Leville laskemaan, mutta pitkä kevätviikonloppu on ehdottomasti suunnitelmissa taas joskus tulevaisuudessa.
Minkälaisia kokemuksia teillä on Levistä ja miten teidän mielestä laskettelu Levillä pärjää vertailussa Alpeille?
