Uusi junayhteys Helsingin keskustasta Helsinki-Vantaan lentoasemalle avattiin jo viime kesänä, tosin alkuun hieman vajailla kierroksilla, kun ei alussa päässyt matkustamaan perille asti junan kyydissä. Nyt myös lentokentän asema on avattu (joskin rullaportaiden valmistumista vielä odotellaan tovi).
Taitoin pari viikkoa sitten matkan keskustasta lentokentälle uutta kehärataa myötäpäivää, P-junalla Huopalahden kautta. Aikataulun mukaan tämä matka kestää 32 min (I-junalla, vastapäivään Tikkurilan kautta yhteys olisi ollut hieman nopeampi, 27 min).
Kehäradalla liikennöidään uusilla Flirt-junilla, joiden kyydissä matka taittuu mukavasti. Omalle kohdalle osuneessa junassa oli tosin joissakin penkeissä melko törkeän ilkivallan merkkejä. Tämä tietenkin aina ikävää, mutta sääli etenkin siinä mielessä, että tämä vaikuttaa junalla matkustavien ulkomaisten matkailijoiden Suomikuvaan ja ensivaikutelmaan maastamme.
Junayhteys on sinänsä näppärä tapa matkata lentokentälle, mutta toivottua nopeaa, suoraa yhteyttä lentokentälle (samaan tapaan kuin esim. Arlanda Express tai Heathrow Express) tämä ei tarjoa, valitettavasti. Aikataulun mukaisen matka-ajan ollessa noin puoli tuntia junamatka ei ole selkeästi nopeampi kuin bussi – Finnairin bussin kyydissä olen joskus jopa ruuhka-aikana alittanut tämän selkeästi. Junan ”hitausvaikutelma” aiheutuu varmaan myös osin siitä, että juna pysähtyy kaikille väliasemalla (kun bussi ei sitä tee).
Suurimman hyödyn uusi Kehärata lentoasemalle tuo junalla Helsinkiin saapuville matkustajille, jotka voivat vaihtaa kaukojunasta joko Pasilassa tai Tikkurilassa. Vaikkakaan Helsingin keskustasta asti tulevien matkaa kentälle junayhteys ei juurikaan nopeuta, se on toki edullisin matkustustapa lentokentälle jos taskusta löytyy HSL’n kaudellinen seutulippu.
Uusissa Flirt-junissahan infoscreenit pitävät matkalaisia hyvin perillä matkan etenemisestä, mutta ennen lentoasemaa useampikielinen kuulutus lentoasemalle saapumisesta olisi ehkä ihan paikallaan ulkopaikkakuntalaisia ajatellen. Nyt (screeneistä huolimatta) ulkomaiset matkaajat näyttivät olevan melkoisen epävarmoja siitä, missä kohtaa pitää jäädä pois. Pieni, mutta kehälinjalla erityisen tärkeä, yksityiskohta jolla palvelua voisi parantaa.
Uuden Kehäradan parasta puolta edustaa lentokentän asema, jota voi luonnehtia moderni, ilmavaksi ja valoisaksi. Edustava vaikutelma säilyy aina terminaaliin asti, ja paranee varmaankin entisestään kun liukuportaatkin otetaan vielä käyttöön.
4 kommenttia
Moi!
Oli ihan pakko kommentoida näin pk-seudun ulkopuolisena ihmisenä, joka matkustaa paljon: ei tosta oikeasti ole juurikaan hyötyä meille. Asun itse Tampereella, ja henkilökohtaisesti valitsen aina mieluiten bussin. Se menee suoraan lentokentälle, ehkä yhdellä vaihdolla (jossa kuljettaja roudaa laukut toiseen bussiin), kun taas junalla joutuu ihan itse raahaamaan kapsäkkinsä toiselle raiteelle (parhaimmillaan tämä sisältää parit rappuset).
Lisäksi se suurin ongelma kehärataan liittyen on se, ettei mistää kauempaa pääse Helsinkiin (tai Tikkurilaan tms.) tarpeeksi aikaisin aamulla aamulentoja ajatellen. Toiseen suuntaan mietittynä: illalla on ihan turha kuvitella pääsevänsä junalla kotiin kentältä. Tämähän ei tietenkään varsinaisesti ole kehäradan ongelma, vaan VR:n aikataulutuksen, mutta vaikeuttaa huomattavasti kehäradan hyödyntämistä.
Toinen juttu tähän asiaan liittyen: Tikkurilassa oli aiemminkin ihan näppärä vaihtaa junasta bussiin lentokentälle mennessä, että en kyllä sit oikeestaan tiedä kenen etua ajatellen tuo kehärata on suunniteltu. Toivottavasti tämä saadaan jossain vaiheessa toimivaksi konseptiksi.
Kiitos kommenteista Windy!
Hyviä pointteja kehäradan hyödyistä kaukojunalla saapuville. Aivan oikeassa olet, että paljon työtä vaaditaan vielä ennenkuin Suomessa lento- ja junaliikenne toimivat joustavasti yhdessä.
Sveitsi ja Saksa ovat hyviä maita, joista ottaa mallia.
En yhtään ymmärrä vääntöä rautatieaseman ja lentokentän välisestä matka-ajasta. Itse kävelen mieluiten kentällä suoraan junaan kuivin jaloin ja tuulelta suojassa. Istun siellä sitten tasaisessa kyydissä ja hiljaisessa hurinassa mielläni vaikka vartin pidempään kuin täpötäydessä rämisevässä bussissa.
Lähinnä keskustelu varmaankin syntyy siitä, että uutta Kehärataa väistämättä verrataan ulkomaisiin ”pikalentokenttäjuniin”, jotka taittavat matkan parhaimmillaan parissakymmenessä minuutissa.
Ihan relevantti pointti kylläkin, että junalla pääsee säiltä suojassa lentokenttäterminaaliin asti! 🙂