Huomenna torstaina 10.01.2013 on koittanut päivä isolla G’llä – Viking Grace’n luovutus varustamolle. Juhlapäivä niin Viking Linella kuin suomalaisella risteilykansalla: Onhan tämä ensimmäinen kerta kahteenkymmeneen vuoteen kun Suomen ja Ruotsin väliseen liikenteeseen suoraan tulee uusi laiva! On ollut äärimmäisen mielenkiintoista – ja melko ainutlaatuistakin – saada seurata Viking Grace’n rakennustöiden edistymistä laivan omien nettisivujen kautta.

Viking Line on paitsi rakentanut STX’n telakalla uuden laivan myös luonut uutta viestinnän osalta; sen verran avointa laivan rakennusprosessista kerronta on ollut. Melko perinteistä ja muuttumatonta, yhdenmukaista (joskus jopa ennalta-arvattavaa) markkinointiviestinnän linjaa noudattanut Viking Line on Viking Gracen myötä ottanut aimo harppauksen eteenpäin viestinnässään. Sekä itse viestiä että myös viestinnän tapaa ovat kokeneet mullistuksen ja samalla myös ”raikastuneet”. Suuren yleisön mukaanottaminen niin ideointiin, kehittämiseen kuin yleisöksi on hatunnostoinen suoritus.

Viestinnällä ollaan mielestäni onnistuttu luomaan tunne, että nyt ollaan todellakin uuden edessä – Viking Gracen ”hypetys” on luonut kovat ennakko-odotukset laivalle, joka on osin realisoitunut hyvässä ennakkomyynnissä. Nähtäväksi jää miten odotukset onnistutaan täyttämään; itse uskon että onnistumisen edellytykset ovat hyvät ja odotan innolla pääseväni katsomaan kaunotarta livenä.

Kaikkihan alkoi ”Cutting of steel”-seremoniasta reilu vuosi sitten, ja vaikka vuosi on pitkä aika tuntuu se tämänkokoisen aluksen rakentamiseksi lyhyeltä ajalta.

Nyt luovutuksen alla ollaan jo niin pitkällä, että äskettäin julkaistussa videossa voidaankin keskittyä risteilyn yksityiskohtiin, joita tässä Viking Gracen nimikkoviinit saavat edustaa. Uutta aikakautta & nuorta sukupolvea edustaa myös nimikkoviinien etikettien suunnittelija, taideopiskelija Mirva Malmgren.

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet