S/s Bore, tai kansanomaisemmin ”Nolla-Bore” oli yksi viimeisimmistä matkustajahöyrylaivoista, jotka rakennettiin meidän vesille. Nykyään alus on palanut Aurajokeen hostelliksi sekä osaksi Forum …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Kuvittele eteesi avara maalaismaisema, ja niityn laidalla ränsistynyt, vanha huoltoasema, jonka piha on täynnä ruostuneita autonraatoja, vanhoja jääkaappeja ja öljytynnyreitä. Seinällä hieman …
-
Tämänviikkoinen Keskiviikon kuva vie ajatukset vuoden takaiseen Karibian risteilyyn. Kuva on otettu parvekkeeltamme Celebrity Reflectionilla purjehtiessa itään auringon laskiessa Miami South Beachin …
-
Joulukuun Kuukauden kuva tulee Rosendalin linnan puutarhasta, Tukholman Djurgårdenilta. Rosendalin puutarhan jouluohjelmaan ja jouluperinteisiin kuuluu nykyään myös seimi, tämä olkiversio oli esillä joulukuussa …
-
Viime vuonna suuntasimme Miamiin ja Karibian risteilylle, ja tasan vuosi sitten nousimme Celebrity Reflectionille Miamissa. Miamiin olimme saapuneet jo torstai-iltapäivänä, parahiksi Thanksgiving Day’n …
-
Kasvihuone joka nököttää pellon laidalla pienen kylän reunalla. Ei ruokalistaa, johon olisi voinut tutustua etukäteen netissä. Nuori kloppi hääräämässä keittiössä ja henkilökunta …
-
Tämän viikon Keskiviikon kuva tulee Madeiralta, Funchalista. Kuva on otettu Kasvitieteellisestä puutarhasta, Jardim Botanicosta. Itselleni kuvassa on kaikki ne asiat, jotka tekevät …
-
Joululahjalistaa pitäisi täydentää, joulusiivous tehdä ja joulukorttilistaa käydä läpi. Joululeivonnaiset odottavat vuoroaan, joulukorttilista pitäisi käydä läpi, jouluvalot laittaa terassille… Tuntuuko tutulta? Viikonloppu …
-
Tihkusateen tiivistäessä marraskuun pimeyttä on mukava palata mielessä aurinkoisempiin maisemiin ja kesän Gotlannin matkaan. Kovinkaan tarkkaa minuuttiohjelmaa emme olleet autolomallemme laatineet, mutta …
-
Marraskuussa tarvitaan aurinkoa, joten siksi valitsin tälle viikolle Keskiviikon kuvaksi otoksen Miami South Beachilta viime vuodelta. Vaikka tuuli oli aamulla melko navakka …