Lentoaseman liityntäliikenteessä siis, kun kauan kaivattu uusi Kehärata otetaan käyttöön ja Helsinki-Vantaan lentokentälle saadaan kauan kaivattu junayhteys. Täytyy myöntää, että omat ajatukset …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Aivan liian usein Suomen maanteillä liikkuessaan joutuu kahvitauolle poiketessaan tyytymään tasaisen tylsiin taukopaikkoihin Simpukka-Hovi-ABC-linjalla. Siksi näin viikonlopun kynnyksellä vinkki 6-tien varrella sijaitsevasta …
-
Pääkohteenamme viettäessämme sunnutaipäivää Djurgårdenilla oli ABBA the museum, eli Abba-museo. Tähän museoon ei muuten tupsahdeta hetken mielijohteesta (tai voi toki näinkin tehdä …
-
Tällä viikolla palataan jälleen Ranskan Rivieralle, Cap St Jeanin Nizzan ja Monacon välillä, tarkemmin Villa Ephrussin puutarhaan. Upea puistomainen puutarha tarjosi runsaasti kuvattavaa …
-
Muistatteko, kun viime vuonna Norjan yleisradioyhtiö NRK koukutti maailmaa Piipshow’llaan, jossa linnunpönttö oli sisustettu kodiksi ja lintulauta kahvilaksi sekä molemmat varustettu nettikameralla? …
-
Kyseessä on siis Mustilan kartanon mailla toimiva Arboretum (puulajipuisto), joka on Suomen vanhin ja suurin. Arboretumin perusti valtioneuvos Axel Fredrik Tigerstedtin vuonna …
-
Tämänviikoinen Keskiviikon kuva vie Pohjois-Italiaan, Gardajärven maisemiin. Järvi on suosittu myös purjehtijoiden joukossa, joten vuorolaivojen kansilta on hyvät edellytykset napata yksi jos …
-
Eilen saatiin Meyer Turku-telakalla suomalaisittain hyviä uutisia, kun maailman suurin risteilykonserni Carnival Corporation vahvisti tilaavansa Turusta kaksi uutta risteilijää, jotka täyttävät tilauskirjat …
-
Keneltäkään ei ole varmaan voinut jäädä huomaamatta, että länsinaapurissa on viikonloppuna juhlittu kuninkaallisia häitä kun prinssi Carl Philip avioitui Sofiansa kanssa – …
-
Saariston merimaisemat ja aurinkokansi. Tarvitseeko enempää sanoa – siinä on Suomen kesä parhaimmillaan! Kuva mielestäni vangitsee hetken ja maiseman, joskin tällä kertaa …