Muistatteko, kun viime vuonna Norjan yleisradioyhtiö NRK koukutti maailmaa Piipshow’llaan, jossa linnunpönttö oli sisustettu kodiksi ja lintulauta kahvilaksi sekä molemmat varustettu nettikameralla? Vaikka kuvassa haroin tapahtui kovinkaan paljon (jos ei oteta huomioon esim. oravien järjestämää tappelua kahvilassa tai kohtaa, jossa Ester-orava järsikahvilan tiskin palasiksi ). Katsojat koukuttuivat ja yleisöä oli sivustolla pilvin pimein 87 päivän aikana, ja jos et seurannut tapahtumia viime vuonna parhaat palat ovat nähtävissä tästä.
Nyt Suomessakin ollaan kunnostauduttu Haikarakameralla, jossa pääsee seuraamaan Suomen ensimmäistä pesivää harmaahaikarapariskuntaa Koski TL’ssä virtuaalisesti, jos ei lintubongaus ihan livenä ole vaihtoehto.
Pakko myöntää, että isojen lintujen elämää on mielenkiintoista seurata, ja sunnuntai-illan perusteella voin kertoa, että ”koukuttumisvaara” on ilmeinen: ilta vierähti niin, että olohuoneessa oli haikarakamera auki koko illan, ja sivusilmällä seurailimme haikaroiden touhuja pesällä. Paitsi, että kyseessä on nykyaikainen perhe jossa molemmat vanhemmat osallistuvat lastenhoitoon pesää korjaillaan ja risuja asetellaan koko ajan hieman paremmin. Yhdessä vaiheessa epäilimme jo, josko kuvassa näkyvä haikara oli jätetty yksinhuoltajaksi, mutta hups-hei…yhtäkkiä kuvassa olikin (lyhyen hetken) kaksi komeaa haikaraa. Kovinkaan pitkään ei vahvinvaihto tosin kestänyt, joten tarkkana saa olla jotta ehtii sen nähdä.
Jännityksellä jäämme seuraamaan miten hautominen edistyy ja kuinka toivottavasti useampikin poikanen kuoriutuu. Lienee tarpeetonta sanoa, että olemme jo koukussa…
(Kuvakaappaus Haikarakamera.fi-sivustolta; kuvan lintu liittyy tapaukseen.)