Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Arboretum Mustila

by Alex | Matkoillablogi.fi

Teimme toukokuussa nopean viikonloppupyrähdyksen Etelä-Karjalaan, ja matkalla poikkesimme myös nopeasti Elimäellä sijaitsevaan Mustilaan. Ajattelin näin juhannuksen paluuliikenteen aikaan vinkata kyseisestä paikasta.

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Kyseessä on siis Mustilan kartanon mailla toimiva Arboretum (puulajipuisto), joka on Suomen vanhin ja suurin. Arboretumin perusti valtioneuvos Axel Fredrik Tigerstedtin vuonna 1902, vuotta sen jälkeen kun hän oli ryhtynyt viljelemään Mustilan kartanon maita. Alunperin Mustilan kartano kuului osana läänitystä Wreden suvulle, mutta kaupan myötä kartano siirtyi Forsellesin suvulle, johon myös Tigerstedtin suku liittyy.

Tänä päivän Arboretum (jota ylläpitää nykyään säätiö) on osa Mustilan kartanon mailla sijaitsevaa kokonaisuutta. Mustilassa on jo kauan ollut taimitarha, joten alueen toimintaan liittyy luontevasti myös taimimyymälä. Vuodesta 1997 Mustilassa on myös ollut tilaviinin valmistusta, ja taimitarhan viereen onkin rakennettu uusi viinipuoti vanhan viinitupana toimivan rakennuksen viereen

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Luontopolun alkupäässä sijiatsevan, viljamakasiinissa toimivan puistokahvilan lisäksi taimimyymälän läheisyydessä toimii myös viihtyisä galleriakahvila Piika & Renki.

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

Arboretum Mustila. Kuva: © Matkoilla-blogi

 

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet