Dinner in the Sky

Tuolla se nyt seisoo keskellä toria: Nosturi. Eikä mikä tahansa harrastelijaremontoijan vuokranosturi, vaan järeämmän luokan ajopeli, jonka teräksinen käsivarsi kurottaa – klups – melko korkealle Rautatientorin ylle. Tuonneko minun pitäisi mennä vaijerin varaan roikkumaan…? Ja vielä tunniksi; ei veikkoset, mitä olikaan nyt tullut tehtyä…

Dinner in the Sky – nosturi odottaa… . Kuva: © Matkoilla-blogi

Sain tänä kesänä kutsun Dinner in the Sky-illalliselle Helsingissä, ja jonkinlaisessa tilapäisessä mielenhäiriössä vastasin myöntävästi ennenkuin olin asiaa sen enempää ehtinyt järkeillä. Illallisen lähestyessä ehdin montakin kertaa miettiä osallistumisen järkevyyttä, sillä kuten aikaisemminkin olen kertonut kärsin jossain määrin korkean paikan kammosta. Vuosien varrella olen pyrkinyt ”siedättämään” itseäni eri tavoin, ja nykyään esim. laskettelukeskusten hiihtohissien (jopa tuolihissienkin) matkat sujuvat jo melko hyvin. Näköalatorneissa minulla jostain syystä ei ole koskaan ollut ongelmaa (kunhan jalkojen alla on tukeva pinta ja edessä tarpeeksi korkea kaide tai reuna). En tiedä mikä ihme siinä on, että pitää ihan vapaaehtoisesti pyrkiä korkealle, kun korkeat paikat pelottavat? Varmaan osittain jonkinasteinen itsensä voittamisen tarve.

Kuten sanottu Dinner in the Sky-illallisen lähestyessä jännitys kohosi, ja jossain vaiheessa jopa mietin koko illallisen väliin jättämistä. Luonto ei kuitenkaan antanut periksi perua osallistumista, olihan tämä elämys, joka oli kiinnostanut kauan. Niinpä siis astelin (kieltämättä melko hermostuneena) Rautatientorille aurinkoisessa kesäsäässä. Ja sieltä se sitten tuli näkyviin: Nosturi, joka kurkotti korkeuksiin. Klup – nyt ei paluuta enää ollut (paitsi toivottavasti tunnin päästsä turvallisesti maan pinnalle).

Tavarat säilytykseen ja alkudrinkki kouraan, jonka jälkeen seurasi lyhyt briiffaus nostosta ja turvallisuusasioista. Huojentavaa oli huomata, että korkeiden paikkojen arasteleminen näyttäisi olevan yllättävänkin yleistä, sillä kalpeita naamoja ja hermostuneita höpöttäjiä oli ympärillä muitakin. Noston turvallisuusvastaavan briiffauksen jälkeen jäi kuitenkin turvallinen tunne odottavasta nostosta; rauhallinen ja pedagoginen selitys turvallisuudesta huumorilla höystettynä laukaisi osan jännityksestä.
Vaikka kamera oli tietenkin mukana dinnerillä kuvaaminen jäi vähemmälle yläilmoissa, joten tässä postauksessa saatte tyytyä tuohon yhteen maisemakuvaan Helsingin kattojen ylle.

Entäpä sitten omat tuntemukseni nostosta? Kaikenkaikkiaan nosto sujui paremmin kuin odotin, tosin en pystynyt katsomaan alaspäin ennen noston loppuvaihetta. Tuolin taaksepäin nojaaminen ei tullut tietenkään kysymykseenkään saati sitten mikään ylimääräinen tuolin kääntäminen. Ei – olin (turvallisuusbriiffistä huolimatta) kyllä edelleenkin vakuuttunut siitä, että turvallisin vaihtoehto oli istua melko hiljaa, selkänoja pystyssä ja tuoli eteenpäin käännettynä. Siitä asennosta saisi sitten myös tarvittaessa nopeasti otteen pöydänkulmasta (jos se nyt olisi sattunut irtoamaan hetkeksi). Olotilaa kieltämättä helpotti keittiömestari Matti Jämsénin menu siihen sopivine viineineen. Keittiömestari itse saapui muuten pelastuslaitoksen nostokorilla hieman myöhässä pöydän ääreen. En tiennytkään, että tällaiset ”loikat” kuuluvat keittiömestareiden arkeen – onneksi en valinnut keittiöuraa….

Suosittelisinko Dinner in the Sky’ta? Ehdottomasti (ja lähtisin uudelleenkin yläilmoihin joko illalliselle tai lyhyemmälle nostolle)! Toki pitää muistaa, että nosto on korkeanpaikan kammoiselle kova paikka, ja jos oikein pahasta korkeanpaikan kammosta kärsii tämä voi olla liiankin kova paikka. Ilmeisesti sitäkin on sattunut, että ollaan kesken illallisen jouduttu tekemään ylimääräinen laskeutuminen.

Summa sumarum siis hieno kokemus, jossa hyvä illallinen ja loistavat maisemat yhdistyivät itsensä ylittämisen tunteeseen. Silloin tällöin on aina hyvä kokeilla rajojaan ja poistua mukavuusalueeltaan!

Miten muut korkeanpaikankammolaiset – lähtisitteko kokeilemaan illallista yläilmoissa?

PS. Pakkohan se on myöntää, ettei illallisen aikana ollut missään vaiheessa täysin rentoutunut olo, mutta loppua kohden jännitys kieltämättä hieman helpotti.