Kuressaaressa on kaupungin kokoon nähden paljon ravintoloita ja hyviäkin sellaisia. Viime kesän matkallamme kaksi niistä jäi erityisesti mieleen.
KohviK RETRO
Ensimmäisen päivän illallispaikka oli todellinen yllättäjä. Olimme etukäteen tutkineet Kuressaaren ravintolatarjontaa, ja silmiin oli osunut myös mielenkiintoisen näköinen Kohvik Retro. Aikaisen aamulähdön takia päivän pituus oli jo ihan kohtuullinen kun suuntasimme hakemaan illallispaikkaa, joten mutkattoman oloinen Street Food-paikka (tai kuten vironkielinen termi kuuluu, Tänavagurmee) tuntui hyvältä valinnalta. Kyseessä ei ole kovinkaan iso ravintola, arviolta paikkoja on n. 30 hengelle + oven edustan ja takapihan terassit kesäaikaan.
Kohvik Retrossa on nimensä mukaisesti retrohenkinen sisustus, josta itselle tuli etenkin tuoleista mieleen lapsuus ja oma kouluaika. Kohvik Retron sisustus on karu ja joku saattaisi kutsua sitä jopa rumaksi – omasta mielestä ravintola tarjoaa päinvastoin hienon mahdollisuuden piipahtaa menneesä ajassa.
Rosoisen ja hieman päivettyneen ulkokuoren ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, sillä ruoka oli aivan erinomaista! Kokonaisuuden täydensi myös henkilökunnan iloinen ja ystävällinen palvelu.
Itse tilasin Gourmet-hampurilaisen ja parempi puolisko chicken tempura-hampurilaisen. Myös viereen kiikutetut talon ranskalaiset dippeineen sekä raikas salaatti olivat todella maistuvat. Jälkiruoalle ei valitettavasti enää ollut hampparin jälkeen tilaa; tämä jäi hieman harmittamaan, sillä viereiseen pöytään kiikutetut suklaafondantit näyttivät aivan täydellisiltä. Ensi kerralla sitten…
Suosittelen, mikäli haet Kuressaaressa konstailemattoman – mutta laadukkaan – ruokapaikan, jossa pääset samalla aikamatkalle.
Restoran Vinoteek Prelude
Pääkadun varrella sijaitseva vinoteekki löytyy pienestä, valkoisesta kivitalosta. Tätäkin ravintolaa oli katsottu sillä silmällä jo ennen matkaa.
Kävimme jo aikaisempana iltana katsomassa, josko olisimme mahtuneet illalliselle, mutta silloin tarjottiin n. 30-40 minuutin odotusaikaa pöytää varten. Päätimme siksi, että varaamme mieluummin pöydän Kuressaaren viimeistä iltaamme varten, eikä parempaa valintaa varmaan olisi voinut tehdä. Etukäteisvaraus parin päivän päähän kannatti, sillä saimme varmaankin ravintolan tunnelmallisimman pöydän, huoneen perältä baaritiskin vierestä.
Koska Vinoteek Prelude on paikkamäärältään varsin pieni ravintola pöytävaraus on suositeltava ja väittäisin miltei pakollinen mikäli ei halua luottaa Hannu Hanhen onneen.
Vinoteek Prelude on ranskalaistyylinen, viihtyisä ja hämyisä viiniravintola, jossa rakkaus viiniin näkyy sisustuksessa kaikkialla (sortumatta silti ylilyönteihin). Yläkerran parvella on jyrkän ja kapean kierreportaan päässä viihtyisä, vinokattoinen tila joka soveltuu viinilasillisen ääressä tunnelmointiin ja keskusteluun.
Keittiössä oli kyseisenä iltana ilmeisesti hieman tavanomaista ruuhkaisempaa ja saimme odottaa ruokaa jonkin aikaa. Odotellessamme meille kiikutettiin ravintolan puolesta ylimääräiset bruschettat pahoitteluiden kera – kiva ele, joka kertoo, että ravintolassa kiinnitetään huomiota myös yksityiskohtiin ja asiakkaiden viihtymiseen.
Hyvää kannatti odottaa, sillä sekä tilaamamme villisika että lammaskotletit olivat todella maukkaat. Ruoan kanssa nautimme erinomaiset suositusviinit ja etenkin jälkiruoaksi nauttimamme raparperi-mansikkacrumblen pariksi suositeltu virolainen omenaviini sopi täydellisesti (muuttaen samalla myös käsityksemme meidän leveysasteilla tehtävistä viineistä). Onnistuneen illan täydensi erittäin ystävällinen ja lämminhenkinen palvelu.
Ehdoton suositus kun haet Kuressaaressa tunnelmallisen ja kodikkaan ravintolan nautinnollista illallista varten!
Onko sinulla vinkata muita suosikkeja / hyviksi havaittuja Kuressaaressa?
Kaikki kesän 2019 Saarenmaan matkamme postaukset löytyvät Saarenmaa-tägin alta.