Yli kaksi vuotta oli ehtinyt kulua sitten viime tapaamisemme. Sinua oli ollut ikävä, enemmän kuin olisin uskonutkaan. Ehkä se johtuu siitä, että sinun luokse on aina ollut helppo lähteä – olethan vain kahden tunnin matkan päässä. Yhtäkkiä saimme huomata, että tämä ei ollutkaan itsestäänselvyys…
Niinpä tuntuikin ihmeelliseltä astella laivan kyytiin helmikuun viimeisenä lauantaina ja matkata etelään. Kaikki tuntui kovin tutulta ja helpolta, mutta silti jollain tavalla uudelta; vatsanpohjassa tuntui pitkästä aikaa, että pieni perhosparvi oli läsnä.
Otit meidät vastaan kirkkaalla auringonpaisteella, ja tutun tuntuisena, vaikkakin D-terminaalin edusta oli myllerretty miltei tuntemattomaksi; keskeneräisen työmaan lopputulos on varmaankin aikanaan hieno!
Ulkonäkösi oli jonkin verran muuttunut, muttei kuitenkaan kovinkaan paljon. Kaupunkikuvassa näkyi jälkiä siitä, miten pandemia oli sinua kohdellut – kadut olivat hieman tyhjemmät ja paikka paikoin jokin tuttu näyteikkuna oli tyhjänä Toisaalta olit myös uudistunut: uusia liikkeitä ja ravintoloita oli ilmestynyt ja jopa joitakin uusia rakennuksiakin oli noussut, mutta myös tutut, ihastuttavat näkymät vanhankaupungin kaduilla olivat tallella.
Kaduillasi oli vielä helmikuun lopulla enimmäkseen paikallisia liikkeellä, eikä kauempaa tulleita matkailijoita vielä näkynyt kovinkaan paljon. Erilaista, mutta samalla jollain tavalla meille ylellistä; meillä oli tunne, että saimme tällä kertaa pitää sinut itsellämme hieman enemmän ja kokea sinut enemmän paikallisin silmin. Kuten esimerkiksi kakkukahveilla Solaris- kauppakeskuksen yläkerrassa, Komeet-kahvilassa, jonka pastellinsävyisessä, valoisassa tunnelmassa paikallisten iloinen puheensorina ympäröi meitä. Tänään katukuva on todennäköisesti jo huomattavasti vilkkaampi.
En muistanutkaan kuinka paljon mielenkiintoista designia sinun luona näkee – hauskoja, värikkäitä tuotteita, joissa muotoilu on edistyksellistä. Erilaista ja raikasta.
Illaksi hakeuduimme keskustan kortteleista hieman syrjempään, kohti Kadriorgia. Henna Mikkilän mainion Sooloiluja-sivustolta bongattu, ranskalaistyyppinen Rudolf Restoran osoittautui loistovalinnaksi. Uuden kerrostalon katutasossa sijaitseva ravintola oli modernisti ja kauniisti sisustettu eikä ruoassa ja palvelussa ollut mitään moitittavaa – päinvastoin!
Kivan kaupunkipäivän kruunasi loistava illallinen hyvän juoman kera!
Ravintola oli hyvinkin rauhallinen, tosin olimme varanneet päivämatkamme aikatauluun sopivan aikaisen illallisen jo iltapäivän puolelle, joten tämä selittänee että saimme nauttia melkein yksin henkilökunnan huomiosta.
Illan jo hämärryttyä kävelimme takaisin satamaan, ja matkan varrella näytit meille kohteen ”seuraavalla kerralla”-listalle: Narva maanteellä, vanhassa hienosti entisöidyssä kivitalossa sijaitseva Thamme Gastro oli ulkoapäin varsin houkuttelevan näköinen joten muistiin!
Illan hämärässä, lähestyessämme D-terminaalia, näytit meille vielä uutta: A- ja D-terminaalien välisessä satama-altaassa erottui tummentuvaa taivasta vasten moderni, värivaloin valaistu uusi kääntösilta, joka lyhentää huomattavasti matkaa terminaalien välillä!
Amiraliteetin altaan (sisempi satama-allas, jossa vierasvenesatama sijaitsee) vieressä, Laeva-kadun varrella oli muuten ainakin helmikuun lopulla mielenkiintoinen kuva-näyttely, jossa kerrottiin laivaliikenteen kehityksestä. Näyttely on muistaakseni vaihtunut aina välillä, joten kannattaa käydä kurkkaamassa mitä on esillä.
Tallinna, ihanaa, että vihdoinkin tavattiin – viime kerrasta oli ehtinyt kulua jo aivan liian pitkän aika!
1 kommentti
On hyvä, että vihdoinkin matkailu alkaa elpyä ja koronan kurittamiin kaupunkeihin tulee eloa. Oli varmaan erikoinen olo kävellä Tallinnassa ilman, että muita matkailijoita paljoa näkyi.