Niin siis ainakin Messukeskuksen mainoksessa, viikonloppuna kun järjestetään taas jokavuotiset Skiexpo-messut. Joskaan sää ei nyt ihan talviselta vaikutakaan, pyhäinpäivän perinteinen tapahtuma kuitenkin on monille se virallinen talvikauden aloitus, jolloin kokoonnutaan suunittelemaan tulevan talven laskureissuja, katsastamaan välinetarjontaa ja kohottamaan kauden ensimmäisessä afterski’ssä lasillinen lumelle, laudoille ja laskuille.

Sportgastein Gasteinin laaksossa, jossa meidän hiihtomatkailijauramme alkoi. Tulevana talvena suuntaamme hiihtomatkalle jo kymmenettä kertaa! Kuva: © Matkoilla-blogi
Lokakuun loppu on yleensä sitä aikaa vuodesta kun ennakkovaraajan edut loppuvat hiihtomatkajärjestäjillä. Meillä tämä aika vuodesta on monasti ollut hieman stressaavaa aikaa, kun olemme yrittäneet juosta kilpaa kalenterini kanssa pähkäillessämme kohdevalintaa. Tänä vuonna on toisin, sillä tulevan talven hiihtomatka on meidän osalta ollut varattuna jo miltei kaksi kuukautta. Ja matkan kohde? Se selviää aikanaan täällä blogin puolella, sen verran voin paljastaa, että uutta suuntaa on luvassa…