Marraskuun Kuukauden kuva tulee Göteborgista, tarkemmin ottaen kaupungin ydinkeskustaa puolikaaressa ympäröivän Vallgraven-kanavan varrelta, Stora Nygatanilta. Tässä kohtaa voikin todeta, että on jo korkea aika että Matkoillablogi saa ensimmäisen Göteborgiin liittyvän postauksensa; jostain syystä näitä ei tähän mennessä ole kertynyt, vaikka Göteborg on varsin viehättävä, mannermaista ilmapiiriä huokuva Ruotsin ”kakkoskaupunki”. Suomestahan Göteborgiin pääsee suoralla lennolla varsin näppärästi vaikkapa joulumarkkinoille.
Vallgraven-vallihaudan rakennustyöt aloitettiin heti kaupungin perustamisen jälkeen vuonna 1621, jotta saataisiin kaupunkiin vihollisilta suojassa oleva satama, johon pienemmät alukset voisivat myös tuoda lastinsa. Nykyää vallihaudalla ei ole sen enempää puolustukseen kuin tavaraliikenteeseenkään liittyvää roolia, mutta Paddan-kiertoajeluveneillä pääsee kesäisin täältä käsin ihailemaan kaupunkinäkymiä.
Kuva on otettu marras-joulukuun vaihteessa alkutalven kuulaana pakkaspäivänä, jolloin Vallgraven-kanavan vesi ei olisi voinut olla juurikaan tyynempi.
Minkälaisia muistoja sinulla on Göteborgista ja onko sinulla siellä suosikkikohteita?
2 kommenttia
En ole vielä käynyt Gothenburgissa, mutta tänä vuonna varmasti menen sinne.
Göteborg tarjoaa paljon nähtävää vaikkapa viikonloppumatkalle ja perille pääsee myös varsin näppärästi suorilla lennoilla.
Hyvää Göteborgin matkaa!