Eilen kuultiin yllättävä uutinen, että Viking Linen toimitusjohtaja Mikael Backman oli saanut lähtöpassit. Tällä kerralla todettiin virallisissa lausunnoissa – kuten yleensä aina näissä yhteyksissä – etttä Viking Linen hallituksen ja toimitusjohtajan ajatukset tulevaisuuden kehityssuunnasta ovat olleet eriäviä ja että osapuolet ovat siksi päättäneet jatkaa eri suuntiin. Kauniisti muotoiltu. Todellista syytä lähtöpasseihin saadaan tuskin koskaan tietää, Viking Line kuitenkin kiistää viimeaikaisen parisuhdekohun vaikuttaneen johtajavaihdokseen.
Backmanin toimitusjohtajakausi jäi noin neljän vuoden pituiseksi ja hänen kaudellaan Viking Line otti aimo harppauksen eteenpäin tonniston osalta, kun LNG’tä käyttävä Viking Grace otettiin käyttöön Turku-Tukholma -reitillä.
Tuntematta Mikael Backmanin johtamistyyliä tarkemmin ja ottamatta siihen kantaa uskon kuitenkin että hän toi runsaasti uusia ajatuksia Itämeren varustamoliiketoimintaan kansainvälisemmiltä vesiltä. Kaikkia ideoita ei varmaankaan toteutettu, mutta uskon että ala, joka on pysynyt melko samanlaisena yli 30 vuotta tarvitsi ja tarvitsee edelleenkin ravistelua jos se mielii pärjätä yhä kovenevassa kilpailussa kuluttajien vapaa-ajasta ja rahasta. Itämeren laivaliikennehän on huomattavasti vanhempi, mutta nykymuodossaan voitaneen sanoa että kelluvat huvikeskukset ovat kyntäneet lähimeriä kolmisenkymmentä vuotta. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä pidemmällä jänteellä millä tavalla kansainvälisellä varustamoalalla kannuksensa hankkinut Backman olisi onnistunut uudistamaan Viking Linea ja risteilybisnestä.
Backmanin seuraajaksi nousi varatoimitusjohtaja Jan Hanses; nähtäväksi jää, onko nimitys tilapäinen vai pysyvä ratkaisu. Oli niin tai näin: onnea uusiin haasteisiin uudelle toimitusjohtajalle, Jan Hansesille. Itämeren merenkulku ei ole ihan helppo leipälaji, ja kilpailu on veitsenterävää.
