Olemme jo pitkään puhuneet, että Messilässä pitäisi joskus käydä katsastamassa paikka. Eilisestä kauniista kevättalvisesta päivästä rohkaistuneina, lähdimme eilen päiväretkelle Messilään, sukset takakontissa.
Messilän aurinkoista rinnetunnelmaa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Ajomatkaa kertyi vajaa puolitoista tuntia, miltei perille asti moottoritietä. Kokonaisuutena heti Lahden ulkopuolella, Hollollassa sijaitseva hiihtokeskus yllätti meidät positiivisesti: Tunnelma oli kuin ”isommassa hiihtokeskuksessa”, ja sitä varmaankin osaksi lisäsi se tosiasia että hiihtokeskus on rakennettu kartanohotellin yhteyteen, joten ”rakennettua miljöötä” oli ympärillä; monta kertaa kun lähialueen hiihtokeskukset tuppaavat olemaan rakennuskannaltaan yhtä kuin rinteen yhteyteen rakennettu huoltorakennus tai pari.
Aurinkoisissa rinteissä riitti laskijoita, mutta ei tungokseen asti. Rinnealue oli yllättävän laaja, ja kun hissejäkin on 10 kappaletta ainakaan eilen eivät hissijonot venyneet missään kohtaa pitkiksi. Rinteet ovat monipuoliset, joskin kaikissa se sama vika kun yleensä ”lähikohteissa”: Lyhyt pyrähdys, ja sitten oli taas hissin aika. Erikseen on mainittava kaunis maisema, joka rinteistä avautuu Vesijärven yli – tässä kelpaa silmän levätä!
Plussaa täytyy antaa usealle nuotiopaikalle, joita oli eri puolilla aluetta. Myös ravitsemuspuoli oli hoidettu monipuolisesti, erityisesti kahvila Laaso aurinkoisella terassillaan on taattu hitti hieman lämpimämmällä säällä.
Henkilökuntaa näkyi hissien yhteydessä ja muutenkin rinnealueella kiitettävän paljon; jäi tunnelma, että työtä tehdään tosissaan.
Emme voineet olla vertailematta Messilän hiihtokeskusta Vihti Ski’hin, joka on tähän asti ollut ”lähihiihtokohteemme”; sorry Vihti – pahaa pelkään, että Messilästä taisi tulla meidän uusi suosikkimme… Maisemat ja hiihtoalueen ”tuntu” veivät mielestämme Messilän piirun verran Vihdin edelle (joskin myös Vihti tarjoaa hyvän vastuksen ja hieman lähempänä).
Aavaa näkymää Vesijärven yli. Kuva: © Matkoilla-blogi
Vaikka kevätaurinko lämittikin mukavasti kirkkaalta taivaalta, pakkanen oli sen verran pureva, että hissilippua ei tällä kertaa käytetty ihan maksimissaan. Siispä sukset autolle, ruvipuristimien vaihto kevyempiin kenkiin ja kohti Kartanoravintolaa, johon olimme jo etukäteen päättäneet suunnata lounaalle.
Ruokalistalta valitsimme molemmat grillatun maksan valkosipuliperunagraatiini ja pekon kera, annos kun tuntui sopivalta pakkaspäivään. Ja sopihan se: Maksa oli juuri täydellisesti paistettu ja perunagratiinissa oli valkosipulia – paljon… Suomessa olen aina ihmetellyt (vaikka olenkin valkosipulin ystävä), miksei kyseistä sipulia koskaan voi käyttää liioittelematta. Jotenkin tuntuu, että sitä laitetaan annoksiin asenteella ”…laitetaan nyt kunnolla, ettei tule kellään sanomista ettei sitä ole tarpeeksi…” Onneksi olemme molemmat valkosipulin ystäviä.
Ennen lähtöä piti vielä käydä tsekkaamassa seuraava kertaa varten Bistro-ravintola, mutta se muisti… Tuhdin maksa-annoksen pehmittämä pää teki tepposet, eikä tätä tietenkään muistanut enää siinä vaiheessa. No, ensi kerralla sitten!
Auringon viimeiset säteet kartanon alueella. Kuva: © Matkoilla-blogi
Mikäli olet epävarma hiihtokeskuksen sijainnista, katso tästä sijainti Google Mapsissa
