Rixos Libertas – tasokas terassihotelli Dubrovnikissa

by Alex | Matkoillablogi.fi

Vuoden takaiselle Dubrovnikin matkalle halusimme tasokkaan hotellin, joka tarjoaisi myös mahdollisuuden rentoon oleskeluun ja löhöilyyn rannan tuntumassa. Valintamme oli hotelli Rixos Libertas.

Rixos Libertas on iso hotelli Dubrovnikissaa, Lapadin niemen alkupäässä, joten sijainti on vanhaan kaupunkiin nähden hyvä. Kävelymatkaa vanhan kaupungin portille on hieman reilut puolitoista kilometriä, mutta kapea katuosuus ennen vanhaakaupunkia ei houkuttele kävelemään, vaikkakin alkumatka kulkee erittäin kauniissa maisemissa, korkealla meren yläpuolella. Useat bussilinjat kulkevat lähetlä hotelia (lyhyen kävelymatkan päässä olevan Put Od Republikan risteyksen ohi kulkevat mm. linjat 4,5 ja 6). Me hankimme Dubrovnik Cardin, johon museosisäänpääsyjen lisäksi sisältyi myös 20 kertalippua busseihin. Kortti osoittautui oivaksi ostokseksi, joka maksoi itsensä takaisin: bussiliput riittivät meille viikon lomalla valla mainiosti jaa sisäänpääsymaksuja kuitattiin kortilla useampia (mm. muurikävely ja useampia vanhankaupungin museoista). Kortilla olisi myös saanut alennuksen useissa ravintoloissa, mutta tämä unohtui meiltä useimmiten, etenkin kun emme tehneet ravintolavalintojamme tämän perusteella.

Mutta takaisin asiaan, eli hotelliin…
Rixos Libertas-hotellia ei voi hyvälläkään tahdolla kehua ulkopuolelta kauniiksi: hotelli edustaa itäiselle Euroopalle tyypillistä, käytännöllistä betoniarkkitehtuuria, joskin hotellin ulkokuoressa on selvästikin yritetty hakea jonkinlaista mahtipontista, modernia tyyliä, jota on myös kutsuttu kroatialaiseksi modernismiksi. Hotelli ei pääsisäänkäynnin puolelta (alla oleva kuva) voi hyvälläkään tahdolla sanoa yhtä houkuttelevaksi kuin meren puolelta (postauksen pääkuva).

Dubrovnik_Rixos_Libertas_julkisivu_Kuva_©_Matkoilla-blogi

Hotelli rakennettiin 1970-luvun alkupuolella,vaurioitui pahoin Dubrovnikin piirityksessä 1991-92 ja oli pitkään raunioina ennenkuin se 2000-luvun alussa avattiin viidentähden Rixos Libertas-hotellina. Viides tähti on mielestäni hieman kyseenalainen, joskin hotelli varmaankin palveluilla mitaten yltää siihen ja paikallisen luokituksen mukaan on tähtensä ansainnut. Itse arvioisin hotellin 4****+ -kategoriaan – puitteet ovat kylläkin loistokkaat ja palvelukin pelasi sisäänkirjautumisen skumppalasillisia myöten.

Dubrovnik_Rixos_Libertas_aula_1_Kuva_©_Matkoilla-blogi
Rixos on Turkin Antalyassa vuonna 2000 perustettu hotelliketju, jolla on noin 30 hotellia Euroopassa ja Lähi-Idässä. Rixos-ketju kuuluu Global Hotel Alliance-ketjuun, johon kuuluvat meidän leveysaasateiden hotelliketjuista mm. kotimainen GLO-ketju ja norjalainen Thon-ketju.

Rixos Libertas on iso hotelli (yhteensä 237 huonetta ja 17 sviittiä) mikä tarkoittaa, että yksilöllisyys ja pienemmän hotellin rauha puuttuvat, toisaalta tämä tarkoittaa myös monipuolista ja laajaa palvelutarjontaa loistokkaissa ja valoisissa yleisissä tiloissa, joista on laajat näkymät meren ylle.

Dubrovnik_Rixos_Libertas_aula_2_Kuva_©_Matkoilla-blogi

Palveluita arvosti esim. kun kevyen illallisen pystyi nauttimaan baarin ikkunapöydän panoraamaikkunoiden takana rajun ukkosmyrskyn ravistellessa Dubrovnikia eikä tarvinnut astua hotellin ovesta ulos. (Toki iltapalan olisi voinut vaihtoehtoisesti nauttia myös jossain hotellin kahdesta iltaravintolasta, mutta päädyimme kevyempään illalliseen baarimenulta.)

Ravintoloita hotellissa on yhteensä kolme kappaletta: iltaisin palvelevat a la Carte-ravintola Lalezar sekä buffetravintola Mozaik (avoinna myös lounaalla) ja päiväsaikaan allasalueella ravintolatarjontaa täydentää Azzur Snack ja Azzur Fish. Buffetravintolassa tarjoiltiin myös loistava aamiainen, jonka tarjoilupöydät tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan; kieltämättä tarjonnaltaan yksi monipuolisimmista buffetaamiaisista mitä olemme missään nauttineet. Baareja puolestaan on kaksi: sisääntulokerroksessa sijaitseva Agora sekä allasalueen Azzur-baari.

Sisääntuloaulassa on muutamia pikkuputiikkeja (lähinnä rantavaatetta) sekä autovuokraamo. Vastaanottokerros on muuten hotellin yläkerroksissa rinneratkaisusta johtuen (10.ja 11. kerroksen välissä), ts. suurin osa huoneista sijaitsee sisääntuloaulasta alaspäin. Sisääntuloaulan monikerroksisen, lasikattoisen viherpihan yhteydessä sijaitsevat myös kokoustilat.Hotellin yhteydessä toimii myös casino.

Alimmassa kerroksessa sijaitsee spa (jonka yhteydessä myös sisäallas) ja kuntosali. Hotellin ja meren väliin avautuu hotellin oma, laaja ranta-alue aurinkotuoleinen. Alueella on suhteellisen iso uima-allas sekä allabaarit ja -ravintolat ja mereen pääsee uimaan melko korkeita (mutta hyviä) portaita pitkin.

Dubrovnik_Rixos_Libertas_merinäköala_Kuva_©_Matkoilla-blogi

Me majoituimme Superior-huoneeseen (huonetyyppi, jota on eniten hotellissa), jonka parvekkeelta oli ihana näköala Adrian meren ylle; rinteeseen rakennetussa hotellissa parvekkeet olivat enemmänkin avaria terasseja kuin perinteisiä parvekkeita. Auringonlaskubongareille tiedoksi, että hotelli parvekkeet ovat kaakon-etelän suunnassa, joten auringonlaskun ihailusta omalta parvekkeelta on turha haaveilla tässä hotellissa.

Dubrovnik_Rixos_Libertas_allasalueelta_Kuva_©_Matkoilla-blogi

Tilavasta huoneesta (30 m2) löytyivät kaikki tarvittavat mukavuudet kuten minibaarin (jossa tilaa myös omille vesipulloille), vedenkeittimen, tilavan tallelokeron sekä pienen sohvaryhmän. Kylpyhuone oli nykytrendin mukaan ikkunallinen, mutta yksityisyyttä sai halutessaan lisättyä verholla.

Erityisesti ihastuimme huoneen parketilta näyttävään laattalattiaan sekä miellyttäviin tekstiileihin. Siivous oli moitteetonta, ja kuten tasokkaissa hotelleissa on tapana illan turndown servicen jäljiltä tyynyltä löytyi aina pieni suklaarasia.

Dubrovnik_Rixos_Libertas_merinäköala_2_Kuva_©_Matkoilla-blogi

Lapadin niemi on isojen hotellien aluetta, ja Rixos Libertas-hotelli kuuluu lähimpänä vanhankaupungin porttia sijaitseviin hotelleihin – ehdoton plussa (lähempänä kaupungiporttia bongasimme tasokkaista hotelleista tästä suunnasta oikeastaan vain Hotel Bellevuen ja Hilton Imperial Dubrovnikin).

Loppuarviomme Rixos Libertas-hotellista on, että asuisimme ehdottomasti toistekin siellä. Sijainti, tasokkaat palvelut sekä ihana näköala yhdistettynä hotellin omaan rantaan painavat tässä ehkä eniten.

Jos haluat lukea lisää Dubrovnikin matkastamme löydät postaukset tästä (Kroatia), tästä (Montenegro) ja tästä (Bosnia-Hercegovina).

Onko teillä kokemuksia muista isoista hotelleista Dubrovnikissa ja ehkä suosituksia näiden osalta meidän seuraavalle Dubrovnikin matkalle?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

Sonja | FIFTYFIFTY 11/09/2016 - 9:10 pm

Me yövyttiin vuosi sitten myös Rixos Libertasissa. Tykkäsin muuten, mutta asiakaspalvelussa oli välillä toivomisen varaa. Mutta aamupala oli kyllä aivan mahtava ja ihanalla paikallahan hotelli on. Aina käveltiin vanhaankaupunkiin. 🙂 https://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2016/05/30/dubrovnik-on-kauneimpia-paikkoja-joissa-olen-koskaan-ollut/

Vastaa
alex 11/09/2016 - 9:54 pm

Harmi, että teillä ei asiakaspalvelu mennyt Rixoksessa putkeen ja ravintolakokemukset eivät Dubrovnikin vanhassakaupungissa vakuuttaneet. Meitä ilmeisesti onnisti ravintolavalintojen suhteen, koska meille osui useita hyviä ravintoloita. https://www.rantapallo.fi/matkoilla/2016/07/05/kolme-kivaa-ravintolaa-dubrovnikissa/

Aivan oikeassa olet omassa postauksessa turistien ahdistavasta määrästä vanhassakaupungissa – illat olivatkin aina parhaimpia isojen risteilijöiden lähdettyä kaupungista.

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet