Illastin viime viikolla Helsingin ja Tukholman välillä Gabriellan maanmainiossa Food Garden -ravintolassa, jossa oli juuri esitelty Michael Björklundin Smakbyn-teemamenu. Makupaloja Smakkbystä-lista oli, kuten hyville menuille ja ravintoloille on tunnusomaistakin, lyhyt ja ytimekäs; alkuruoka, kala- ja lihavaihtoehto sekä jälkiruoka. Koska kävin pari vuotta sitten paikan päällä Smakbyssä testaamassa Michaelin keittotaitoja, myös Viking Linen teemaviikot olivat herättäneet mielenkiintoni.
Itse asiassa kävi hieman vanhanaikaisesti, sillä Smakbyn-listalta valitsin loppujen lopuksi ainoastaan jälkiruoan ja sitä ennen alku- että pääruoan ns. ”normaalilta” a la Carte-listalta. Ymmärrän yksinkertaistamisen filosofian (ja kannatankin sitä), mutta silti olisin mielelläni nähnyt kaksi vaihtoehtoa myös alku- ja jälkiruoan kohdalla. Tässä kohtaa siis pieni pettymys, koska Smakbyn-teemaa oli paljon hehkutettu etukäteen. Nyt en vaan kertakaikkiaan ollut ”samalla tuulella” Michaelin kanssa; ehkä omituista, mutta joskus voi vaan tuntua siltä, että en ole jonkun ruoan tai raaka-aineen ”tuulella” vaikka siitä yleensä pidänkin.
No, illallinen oli kuitenkin loistava, ja myös ”normaali” a la carte-lista tuotti hieman vaikeuksia – nimittäin valinnan vaikeuksia, sillä siinä oli tarjolla monia houkuttelevia vaihteoehtoja. Päädyin pitkästä aikaa testaamaan alkupalapöytää, enkä pettynyt: Pöytä oli runsas ja monipuolinen sisältäen monia herkullisia makuyhdistelmiä sekä paljon kalaa. Kerrankin onnistuin myös tavoitteessani sommitella itselleni kaunis eikä liian täyteen ahdettu lautasellinen herkkuja!
Pääruoaksi valitsin kokonaisena paistettua häränfilettä, joka vei kielen mennessään; täydellisesti paistettu liha oli suussa sulavaa ja maut kohdillaan. Annoksen parsat muistuttivat myöskin siitä, että kohta edessä on jälleen yksi omista suosikkisesongeistani kun kevään tuoreet parsat tulevat myyntiin.

Food Garden: Kokonaisena paistettua häränfilettä, parsaa ja karhunlaukkabearnaisekastike. Kuva: © Matkoilla-blogi
Pöytäseurueeni söi Smakbyn-menulta voissapaistettua ahventa ja kehuivat nappivalinnaksi. Jälkeenpäin, luettuani Archie gone Lebanonin hekhkutusta loistavasta Smakbyn-hirvestä jäi hieman kismittämään etten sittenkään ottanut sitä – aina ei voi voittaa…
Food Garden-ravintolan palvelu oli läpi aterian loistavaa ja mukavan leppoisaa mutta silti huomaavaista; jotenkin henkilökunnasta välittyi, että viihtyvät työpaikallaan. Niinpä jälkiruokamenun vilkaisuun ei tarvinnut hirveästi suostutella. Siinä kohtaa itsellä oli jo melko selvää, että olihan Smakbyn-menusta maistettava ainakin jälkiruoka. Siispä vielä grande finalena reilunkokoinen Pannacotta herkullisine lisukkeineen. Tässäkin kohtaa täydetä pisteet annoksen kauniista esillepanosta, joka oli jatkunut läpi aterian.

Food Garden Smakbyn-menulta: Pannacottaa, apelbrandilla maustettua omenakompottia ja omenasorbettia Kuva: © Matkoilla-blogi
Nautin myös seuraavana aamuna aamiaisen Food Gardenissa, ja totesin jälleen kerran että maksan mielelläni erotuksen normaaliin meriaamaiseen, jotta saan nauttia aamaiseni hieman rauhallisemmassa, merellisessä ympäristössä (ja hieman runsaammasta herkkupöydästä). Pieni lisäinvestointi, joka tuo aamuun ripauksen luksusta.