Wasalinen Aurora Botnia oli jo ehtinyt liikennöidä Merenkurkussa melkein kaksi vuotta ennen kuin pääsin tänä kesänä vihdoinkin katsomaan tätä lähivesien nuorimpiin kuuluvaa tulokasta.
Moni epäili taxfree-myynnin loputtua Merenkurkun liikenteen elinkelpoisuutta ja povasi kyseisen reitin loppua. Pitkään liikenne olikin melko epävarmalla pohjalla ja milloin linjalla liikennöineitä aluksia vaivasivat tekniset viat, milloin taloudelliset vaikeudet.
Siksi onkin upeaa, että päättäväisyydellä, rohkeudella ja kahden satamakaupungin yhteistyöllä syntyi uusi varustamo, joka tunnetaan nykyään markkinointinimellä Wasaline ja jonka uuden sukupolven alus Aurora Botnia tarjoaa jälleen säännöllisen ja mukavan, ympärivuotisen merireitin Merenkurkussa.
Reitti on etenkin uuden aluksen myötä todistanut elinkelpoisuutensa myös taxfree-ajan jälkeen ja sekä matkustaja- että rahtimäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa. Ja uutta, edistyksellistä teknologiaa edustaa myös Aurora Botnia, joka käyttää polttoaineena LNG’tä, mutta voi käyttää myös biokaasua sekä osan matkasta akkuja.
Helppo laivaan nousu
Wasaline on pyrkinyt tekemään matkaanlähdön mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi mobiiliapplikaatiolla, ja sitä se onkin: apin kautta oli helppo ja nopea tehdä lähtöselvitys kaikille matkustajille ja autolla satamaan saavuttaessa rekisteritunnistus toimi hyvin. Alle minuutissa puomi aukesi, näytölle ilmestyi jonotuskaistan numero ja olimme odottamassa laivaan ajoa.
(Tein ennen matkaa varauksen hieman lisäyksiä selaimen kautta, ja tämä vaatisi vielä hieman viilausta. Muutokset eivät päivittyneet appiin, vaikka puhelinvarmistuksella sain vahvistettua että olivat kylläkin menneet läpi.)
Ainakin kesäaikaan suuri osa matkustajista saapuu laivaan aluksen kokoon nähden valtavan autokannen kautta: kaistametrejä on yhteensä n. 1.500 metriä, ja henkilöautoja voidaan tarvittaessa lastata jopa neljään kerrokseen. Autokansi on fiksusti suunniteltu niin, että ympäriajo onnistuu ja tämän kautta lastaus ja purku sujui yllättävän nopeasti.
Yleiset tilat kannella 7
Kansi 7 on sisääntulokansi, johon ilman autoa matkustavat saapuvat laivaan. Täällä sijaitsee myös laivan infopiste, ja sen vieressä pieni erikoisuus: itsepalveluautomaatti, josta hyttikortit tulostetaan näppärästi ja nopeasti QR-koodia näyttämällä.

Aurora Botnian sisätiloja leimaa vaalea, pelkistetty yleisilme, jota isojen ikkunapintojen kautta tulviva valo korostaa. Sisustuksessa on paljon graafisia kuvioita ja nykyaikaista muotoilua. Yleisesti ottaen Aurora Botnia on sikäli helppo laiva, että kaikki matkustajatilat keskittyvät kahdelle kannelle.
Tällä kannella on myös muutamia, yhdisteltäviä kokoustiloja, jotka oli kesäkaudella valjastettu lastenaktiviteetteja varten. Tällä kannella kaksi erillistä loungea tarjoavat myös lisähintaan omaa rauhaa: Comfort Lounge ja Business Lounge, joiden hintaan sisältyvät palvelut eroavat hieman toisistaan.
Myymälä tarjoaa yllättävän laajan valikoiman niin lahjatavaraa, designia, makeisia ja muita herkkuja sekä – yllätys, yllätys – suhteellisen hyvin varustettu alkoholiosasto. Tarjolla oli ilahduttavan laaja valikoima viinejä, joiden joukossa on paljon viinejä joita ei yleensä näy laivojen myymälöissä.

Keulaosan täyttää baari/tanssiravintola, jossa viihdetarjonta on pienimuotisempaa, mutta kuitenkin täysin riittävää ottaen huomioon lyhyen matka-ajan (3-4 tuntia hieman vuorosta riippuen). Kannen peräosassa löytyy myös aurinkokansi kesäbaareineen.
Tästä löydät Aurora Botnian kansikartat

Ruokaa ja omaa rauhaa kannella 8
Kaikki laivan ruokapaikat sekä hytit on keskitetty kannelle 8. Hyttejä ei laivalla ole kuin 68, mikä varmaankin on ihan riittävä määrä tällä lyhyellä reitillä, jota liikennöidään päiväsaikaan. Hytit noudattavat melko samanlaista pelkistettyä linjaa, joihin ollaan totuttu viime aikojen uusissa laivoissa.
Buffet-ravintola

Kannen 8 keulassa sijaitsevaan buffet-ravintolaan mahtuu reilut 200 ruokailijaa kerralla.
Pöytä kannattaa varata etukäteen, jotta varmistaa paikan haluttuun kattaukseen, sillä Wasalinen Saaristopöytä on todella hyvä!
Tarjolla on monia seisovanpöydän klassikoita, mutta monet niistä hieman erilaisella, freessillä otteella toteutettuna. Alkoholijuomat eivät sisälly buffetin hintaan, 7 euron lisähintaan (hinta heinäkuussa 2023) sai ostaa QR-koodilipukkeen, jolla myös olut- ja viinihanat aukesivat.
Yhtä isoa, avaraa tilaa olevassa buffet-ravintolassa on paljon kovia pintoja mikä tekee ravintolasta turhan hälyisän; akustiikkaelementtejä kannattaisi ehkä lisätä jonkin verran?




A la Carte-ravintola

Nautimme paluumatkalla aikaisen illallisen a la Carte-ravintolassa, johon mahtuu arvioni mukaan n. 60 henkeä kerrallaan. Ravintolan kiireettömässä ja rennossa tunnelmassa meitä ilahduttivat kauniit ja viimeistellyt, erittäin kauniit annokset, joiden hinta-laatusuhde oli erinomainen.



Tässä ravintolassa muutamien pienten yksityiskohtien hienosäädöllä asiakaskokemusta voisi parantaa entisestään: takaseinän peilien kulmaa muuttamalla hieman myös selin ulkoikkunoihin päin istuvatkin pääsisivät nauttimaan merimaisemista – nyt peilit eivät palvele ketään. Myös osittain avoin lasiseinä käytävälle päin tekee tilasta hälyisän, koska kulku buffet-ravintolaan on juuri a la Carte-ravintolan ohi.
Kahvila
Melko tilava kahvila tarjoaa pienempää syötävää ja erimuotoisia pöytäryhmiä on tarjolla

Aurora Botnia – tykkäsinkö?
Tykkäsin – todellakin!
Aurora Botnian vaaleat sävyt ovat ehkä jonkun mielestä tylsiä, minuun aluksen skandityyli kuitenkin vetoaa. Mielestäni on todella hienoa, että Merenkurkun yhteys on jälleen turvattu ja vieläpä näin upealla aluksella; Aurora Botnian myötä Pohjois-Ruotsi on jälleen hieman lähempänä meitä.
Itseäni ilahdutti matkalla erityisesti se, että henkilökunnassa näkyi selkeästi vanhan ajan ”Vaasanlaivojen” iloisen mutkaton ja pohjalaisen rehti palvelutyyli. Palvelu poikkesi kauttaaltaan edukseen etelän reittien asiakaspalvelusta, joskin etelän reiteilläkin saa mainiota palvelua.
Oletko sinä jo matkustanut Wasalinen Aurora Botnialla vai onko vielä matkasuunnitelmissa?
2 kommenttia
Aurora Botnia kuulostaa ihan hyvältä. Vielä ei kokemusta siitä ole, mutta ehkäpä tulevaisuudessa. Itse asiassa itselleni suuri mielenkiinnonkohde olisi myös jo pelkästään tuo liikennöinti merenkurkussa.
Kannattaa ehdottomasti harkita vaihtoehtona, etenkin jos Pohjois-Ruotsiin tai Pohjois-Norjaan on suuntaamassa.