Tänä keväänä tuntuu, että entistä useammat matkabloggaajat ovat suunnanneet Suomen Lappiin ja etenkin Levin maisemiin. Ehkä Suomi100-teemavuosi on avannut meidän silmämme kotimaan …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Viime kesän Krakovan matkamme oli tapamme mukaan taas tiivistahtinen kaupunkiloma, jonka aikana ehdimme nähdä yllättävänkin paljon Wisla-joen hurmaavassa kaunottaressa. Tällä kertaa päätin tehdä …
-
Ajattelin tänään piristää harmaata ja välillä räntäsateistakin kevätviikkoa pienellä kuvakimaralla parin viikon takaisilta Helsingin Kevätmessuilta. Keväistä väriterapiaa muutaman kuvan muodossa, olkaa hyvät! …
-
Siisti, pelkistetty ja erinomainen sijainti – siinä paremman puoliskon tiivistetty määritelmä Edinburghin hotellistamme, jonka nimi tosin oli kaikkea muuta kuin pelkistetty: Premier …
-
Royal Milen toisessa päässä, Edinburghin vanhassakaupungissa sijaitsee jykevä linnoitus, jonka mittasuhteet paljstuvat oikeastaan vasta lähempänä. Edinburghissa on monia must-nähtävyyksiä (missäpä ei), ja …
-
Viime viikolla saimme valitettavasti jälleen kerran todistaa kuinka ohut ja hauras elämänlanka on. Kuinka hiuksenhieno ero elämän ja kuoleman välillä voi olla ja …
-
Huhtikuun kuukauden kuva tuo tuulahduksen keväästä harmaaseen ja sateiseen sunnuntaipäivään. Keväiseen tulppaanimereen parkkeerattu skootteri on bongattu Kevätmessuilla 2016. Värikäs toteutus sinänsä, mutta …
-
Sadepilvien synkistämältä taivaalta ei kovinkaan paljon valoa liikene hautausmaan käytäville tehdessämme aamukävelyn Krakovan uudella juutalaisella hautausmaalla. Valtavien puiden muodostama vihreä katto luo hieman …
-
Viime syksynä jouduimme muuttamaan matkasuunnitelmiamme, ja alunperin lämpimäksi aurinkolomaksi suunniteltu matka muuttui viime metreillä lyhyemmäksi kaupunkilomaksi. Olosuhteiden pakosta piti äkkiä keksiä vaihtoehdoksi …
-
Krakovan matkalle lähdimme melko avoimin mielin ja nautiskelija-asenteella ilman minuuttiaikataulua. Kaksi ”must see”-kohdetta meillä kuitenkin oli: Auschwitz ja Wieliczkan suolakaivokset. Päätimme tehdä …