En väittäisi, että normaalisti harrastaisimme kovinkaan paljon tuskaturismia tai hakisimme erityisen innokkaasti rappioromantiikkaa matkoillamme. Jostain syystä viime vuoden matkoillemme osui kuitenkin ohjelmaan aika …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Perinteiseen tapaan uuden vuoden aloittaa täällä Matkoilla-blogissa postaus Suomen matkailuvuodesta, tällä kertaa vm. 2016. Katsaus ei tietenkään ole kaikenkattava, mukaan koosteeseen olen …
-
Hyvää Uutta Vuotta 2017 kaikille! Vuoden vaihduttua olemme siirtyneet tammikuuhun, jonka pitäisi normaalisti olla jo kunnon talvikuukausi. Etelä-Suomessa odottelemme kuitenkin edelleen pakkaskelejä …
-
Vuosi 2016 lähenee loppuaan ja kohta on aika ottaa vastaan uusi vuosi; tällä kertaa edessä on kuitenkin aivan erityinen vuosi, kun alkamassa …
-
Monta kertaa kiva baari löytyy ihan sattumalta, eikä baarien suhteen muutenkaan yleensä ole yhtä paljon suorituspaineita kuin ravintoloiden valinnassa. Vinkkejä viihtyisistä baareista ei …
-
Obertauernin hiihtomatkallamme olimme taas päätyneet hyväksi havaittuun vaihtoehtoon, jossa lähdimme matkaan jo perjantaina iltapäivälennolla Müncheniin. Tällä kertaa halusimme kuitenkin kokeilla jotain muuta, kuin …
-
La Vida Loca-blogin Sari nosti noin kuukausi sitten mielenkiintoisen aiheen postauksessaan ”7 juttua jotka eivät kiinnostaneet ketään”. Tähänhän oli ihan pakko tarttu, vaikkakin …
-
Toissa viikolla saatiin kauan kaivattuja uutisia siitä, että Viking Line on tehnyt aiesopimuksen uuden laivan rakentamisesta Turun linjalle. Uutinenhan tämä ei enää ole, …
-
Tihkusade peitti pimeän syysillan pehmeään harsoon kun taksi pysähtyi pizzakioskin viereen. Tulimmekohan nyt ihan oikeaan paikkaan? Taksinkuljettaja rauhoitteli ja osoitti rinteessä olevien …
-
Joulukuun Kuukauden kuva tulee Sveitsistä, jossa piipahdimme viime vuonna fiilistelemässä Zürichin joulumarkkinoita. Kovin jouluiselta kuva ei näytä, sillä sää sattui oleman syksyisen kostea …