En väittäisi, että normaalisti harrastaisimme kovinkaan paljon tuskaturismia tai hakisimme erityisen innokkaasti rappioromantiikkaa matkoillamme. Jostain syystä viime vuoden matkoillemme osui kuitenkin ohjelmaan aika monta tämäntyyppistä käyntikohdetta. Syyskuun Tallinnan matkallamme kävimme tutustumassa yhteen tuskaturismikohteeseen, Patarein vankilaan.
Rappioromantiikkasta tuskin voi puhua Patarein vankilan kohdalla, tuskaturismista kylläkin ja sitä löytyi runsain mitoin. Usein historia ikävä kyllä sisältää myös tuskaa, joskus ajassa yllättävänkin lähellä. Kiertäessämme yllättävänkin laajaa, ränsistynyttä vankila-aluetta ajatus käy monta kertaa vankien arjessa. Tilat eivät missään nimessä täyttäneet minkäänlaisia normeja ja pelkkä ajatus siitä, millaista elämää vangit ovat vielä vuonna 1997 joutuneet elämään liian täyteen ahdetuissa selleissä puistattaa.
Patarein vankila sijaitsee keisari Nikolain rakennuttamassa Kalarannan linnoituksessa aivan Tallinnanlahden rannalla. Vuonna 1840 valmistunut linnoitus edustaa uusklassista tyyliä ja toimi aluksi kasarmina. Vankilana Patarei ehti toimia yli 80 vuotta, vuosina 1920-2002.
Olimme ilmoittautuneet suomenkieliselle kierrokselle, ja oppaanamme toimi samanniminen mies kuin linnoituksen rakennuttaja. Harmaantunut Nikolai oli Patarein vankilan viimeinen johtaja, ja hänellä oli paljonkin kerrottavaa vankilasta ja elämästä siellä. Tosin isossa ryhmässä ei aina ollut niin helppoa seurata välillä vahvastikin virolaisella korostuksella etenevää selostusta. Vankilan näkymät kuitenkin kertoivat usein enemmän kuin tuhat sanaa.
Käynti Patareissa oli mielenkiintoinen, mutta samalla hieman ahdistava kokemus, jota iltapäivän rankkasade ei myöskään parantanut. Nyttemmin Patarein vankila on suljettu turisteilta eikä siellä enää tehdä opastettuja kierroksia. Joten: jos ette ehtineet tutustumaan museoon itse – tervetuloa kuvakierrokselle Patarein vankilaan! Ja te, jotka olette käyneet kierroksella, tervetuloa uudestaan.
Patarei on päässyt useilta osilta jo melko pahaan kuntoon ja kosteissa sisätiloissa on ummehtunut haju; Meren läheisyys, rikkinäiset ikkunat ja vuotavat katot sekä osin lämmittämättömyys näkyvät joka paikassa. Ilmassa on varmaan paljonkin hometta, sillä kierros vankilassa käy hengitykseen.
Vankilan sulkemisen jälkeen vankila on ollut monenlaisessa käytössä; osaa tiloista on selvästi käytetty jonkinasteisina kokoontumistiloina, kuvauspaikkana vankila on tarjonnut varsin karun taustan ja osassa käytäviä on runsaastikin nykytaiteilijoiden luomuksia. Yhteinen nimittäjä on kuitenkin ränsistyneisyys; Patareissa jää vaikutelma että lähtö on tullut yhtäkkiä ja kaikki tavarat jätetty paikoilleen, jonka jälkeen paikat on rikottu ja sotkettu järjettömään kuntoon.
Kaikkein vahvimmin tämä tunne tulee vankilan sairaalaosastolla, joka on hilseilevän katon alla järkyttävä näky. Ainakaan nykykunnossa näissä tiloissa ei kenekään terveyttä pystyttäisi pelastamaan.
Käyntimme aikana nousee väkisinkin mieleen kysymys, miksei vankilaa ole kunnostettu ja tehty siitä kunnollista museota. Tosiasia nimittäin on, että nykykunnossaan Patareita ei voinut kutsua museoksi, vaan pikemminkin pysähtyneisyyden tilassa olevaksi rakennukseksi, joka kertoi omaa tarinaansa ei niinkään positiivisesta luvusta Viron historiassa. Ehkä tämä onkin juuri syy siihen, ettei Patareista oltu tehty enemmän – Patarei on niitä historiallisia kohteita, joista ei ole syytä ylpeillä. Toisaalta ehkä juuri tässä kunnossa näytetty vankila kertoi huomattavasti enemmän kuin siloteltu museo olisi tehnyt.
Patarein tulevaisuus on tällä hetkellä epävarma. Lokakuun 2016 jälkeen vankila-alue on ollut suljettuna, eikä yleisöllä enää ole pääsyä vankilaan opastetuilla kierroksilla. Tulevaisuuden suunnitelmissa on väläytelty museota, luovien alojen keskittymää, hotellia, asuntoja tai kaikkien näiden yhdistelmä. Kierroksella oppaamme kertoi, että kiinnostuneita sijoittajia oli käynyt alueella, mutta kukaan ei ollut vielä avannut lompakkoa. Jotenkin en yhtään ihmettele, sillä laaja kokonaisuus vaatisi melkoiset investoinnit ennenkuin se olisi sellaisessa kunnossa, että sitä voitaisiin käyttää johonkin. Ja minkälaiseen käyttöön tämäntyyppinen alue voidaan ja halutaan ottaa – historian varjo alueella on sen verran synkkä. Tulevaisuus näyttää mihin käyttöön alue tulee, itse uskon että ennemmin tai myöhemmin alue otetaan johonkin käyttöön – sen verran keskeisellä ja hyvällä paikalla lähellä Tallinnan keskustaa se sijaitsee.
Ehdittekö käymään Patarein vankilassa ennen sen sulkemista ja minkälaisen muistijäljen käynti jätti teille?