En varmaankaan ole ainoa, joka on kyllästynyt samanlaisiin, umpitylsiin taukopaikoihin maanteidemme varsilla. Tänään ajattelinkin siksi nostaa esiin kolme pienempää yritystä, jotka tarjoavat …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
LWT ei nyt (tälläkään) kertaa tarkoita London Weekend Television’ia, jonka logo oi televisiossa tuttu näky lapsuudessa. Ei, lyhenne tulee Loviisan Wanhat Talot-tapahtuman nimestä. Jos …
-
Viime viikonloppuna Sarvisalossa Zabludowicz Collection-taidekokoelma avasi jälleen perinteisesti ovensa yleisölle. Taidekokoelma lienee yksi Suomen tuntemattomimpia, eikä ihme sillä se avataan yleensä yleisölle vain …
-
Halusimme Skotlannin matkallamme nähdä Skotlantia myös hieman laajemmin ja kaupunkimaisemienkin ulkopuolella. Niinpä olimme varanneet Heart of Scotland-yritykseltä jo hyvissä ajoin etukäteen päiväretken yhdelle …
-
Niinhän siinä taas kävi, että kesäloma loppui ja kuten aina: hieman kesken. Ei kuitenkaan niin, että tällä hetkellä tuntuisi kovinkaan vastenmieliseltä palata …
-
Viisivuotias – vasta tai jo? Miten tähän vastaa riippuu siitä miten asian haluaa nähdä, mutta joka tapauksessa Matkoillablogi täyttää tänään tasan viisi …
-
Usein Ison-Britannin kohdalla ruokaelämyksiä ei juurikaan hehkuteta eikä maan keittiötä liiemmin ylistetä. Mielestäni maan huono maine ruoan suhteen on liioiteltu, sillä ainakaan Edinburghin …
-
Tyrvään (Sastamala) Pyhän Olavin kirkko, erittäin kauniilla paikalla Rautaveden rannalla sijaitseva kirkko, joka vuonna 2016 vietti 500-vuotisjuhliaan. Vammalan keskustasta parin kilometrin päässä …
-
Suuntasimme toissa viikonloppuna melko ex-tempore päivämatkalle etelänaapuriin, Tallinnaan. Päivän pääkohteena oli ”Baanane ei ole”-näyttely Tallinnan Teletornin yhteydessä sijaitsevassa näyttelytilassa. Mielenkiintoinen näyttely kertoo …
-
Aikaisemmassa postauksessa tutustuttiin Britannia-laivan kuninkaalliseen, joskin melko kodikkaaseen ja vaatimattomaan puoleen. Tänään ajattelin näyttää teille toisen puolen laivasta, eli miehistön tilat. Tervetuloa …