San Gimignano, Piazza della Cisterna illalla

San Gimignanon kahdet kasvot

by Alex | Matkoillablogi.fi

San Gimignano – salaperäinen kukkulan kuningatar. Muurien ympäröimä tornien ja sahramin kaupunki. Unesco-kohde ja matkailijoiden täyttämä kaupunki. Maailman parhaan gelaton ja Vernaccia-rypäleen koti. Kaupunki, jolla on kahdet kasvot.

San Gimignanon nimi mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 929 ja vuosisadan lopulla se oli pieni kylä Via Francigenan varrella. Reittiä käyttivät pääasiallisesti ranskalaiset pyhiinvaeltajat matkallaan Roomaan. Vuonna 1199 kylä oli jo kasvanut huomattavasti: San Gimignano julistautui vapaakaupungiksi, ja jatkoi vaurastumistaan sahramin ja Vernaccia-viinin tuotannolla sekä villan kaupalla. 1300-luvun alussa muurien suojaamassa kaupungissa oli jo 13.000 asukasta, mutta vuoden 1348 ruttoepidemiassa kuoli kaksi kolmasosaa väestöstä, ja kaupunki jäi pitkäksi aikaa Firenzen varjoon.
Nykyään kaupungissa on n. 8.000 asukasta, jotka elävät pitkälti viininviljelystä, matkailusta sekä pienteollisuudesta.

San Gimignanon kaupungin siluetti näkyy kauas, sillä kukkula jolla kaupunki sijaitsee kohoaa peräti 334 metriä merenpinnan yläpuolelle. Siluetille tunnusomaisia ovat 13 jäljellä olevaa tornia. 1300-luvulla torneja oli kaupungissa peräti 72 kappaletta ja siihen aikaan tornin rakentaminen oli kaupungin perheiden tapa osoittaa vaurautensa.

San Gimignano ei ole kovinkaan iso kaupunki: Porta San Giovanni-portilta lähtee toinen pääkaduista, Via San Giovanni, joka nousee vähitellen kohti kaupungin toria Piazza della Cisterna’a. Avara kolmion mallinen, hieman kalteva tori on tiilipäällysteinen ja harmoniaa täydentää kivitalojen rivi, joka ympäröi toria. Keskellä toria vanha kaivo kerää edelleen väkeä, tosin nykyään enimmäkseen matkailijoita jalkojaan leputtamassa.

Aukion reunoilla ravintoloiden terassit houkuttelevat istahtamaan, mutta pieni ovi torin ylälaidalla houkuttelee kuitenkin kaikkein eniten väkeä – jopa jonoksi asti. Eikä syyttä, sillä Gelateria Dondolin omistaja on kaksinkertainen gelaton valmistuksen maailmanmestari ja nykyinen maajoukkueen valmentaja. Ei varmaankaan tarvitse mainita, että palasimme viikon aikana tänne useamman kerran…


San Gimignano on myös erinomainen ruokakaupunki, mutta siihen palaan erillisessä postauksessa.

Piazzalta toinen kaupungin pääkaduista, Via San Matteo, jatkuu ohi Duomon (joka tunnetaan myös nimellä Basilica Collegiata di Santa Maria Assunta) kohti Porta San Matteo-porttia.

Unesco-statuksen varjopuoli – liikaturismi

Tämäntyyppiset kaupungit vetävät luonnollisesti runsaasti matkailijoita puoleensa eikä San Gimignano ole mikään poikkeus. UNESCO-status ei tietenkään helpota tilannetta ja on jossain määrin ristiriitainen: ainutlaatuisuuden merkintä johtaa ongelmaan, joka pitkässä juoksussa ei ole kestävä. San Gimignanon saldo on tällä hetkellä n. 2,5 miljoonaa matkailijaa vuodessa mikä oikeuttaa jaettuun kolmossijaan alueella yhdessä Pisan kanssa (Firenzen ja Sienan jälkeen). Käytännössä siis täysin kestämätön määrä matkailijoita kaupungin asukaslukuun nähden. Toisaalta voi myös argumentoida, että kaupunki elää tänä päivänä pitkälti matkailusta, ja monen kaupunkilaisen toimeentulo on riippuvainen matkailijoista.

Olen täysin tietoinen siitä, että olen myös itse osa ongelmaa, johon ei ole olemassa helppoja ratkaisuja; nykyään matkakohteiden valinta on usein tasapainottelua itsekkyyden ja kestävän kehityksen välillä. Jotenkin haluan kuitenkin uskoa (tai rauhoitella omaatuntoani sillä), että tämäntyyppisissä kohteissa yöpyminen on hieman vastuullisempaa, koska turistieuro jonka jättää jälkeensä on silloin isompi.

San Gimignanon kahdet kasvot

Mielestäni olisi kuitenkin liian helppo määritellä kaupunki vain päiväsajan turistilaumojen mukaan, sillä San Gimignanolla on kahdet, täysin erilaiset kasvot. Aivan kuten Dubrovnikilla, jossa liikaturismi on nykään todellinen ongelma. Onneksi emme San Gimignanossa päiväsaikaan kokeneet samanlaista tungosta kuin Dubrovnikissa, mutta ehkä osuimme vain hyvään ajankohtaan kaupunkiin.

Yöpymällä voi usein nähdä sen toisenkin puolen kaupungista. San Gimignano näyttäytyi meille illalla aivan erilaisena kaupunkina viimeisten turistibussien perävalojen häivyttyä Viale Roman mutkan taakse.

Kaupungin hämärtyvät kadut ja kujat hiljenivät ja pieneen kaupunkiin palasi raukea hiljaisuus, jossa kenelläkään ei tuntunut olevan kiire. Ei meilläkään – ja miksi lomalla olisikaan ollut kiire pois tästä kiireettömyyden tilasta ja tunteesta?

Illan pimetessä varjot pitenivät ja kellertävät katuvalot valaisivat lämpimästi. Kovinkaan vilkasta mielikuvitusta ei tarvinnut, jotta mielessään pystyi hyppäämään aikamatkalle entisiin aikoihin. Silloinkin varmaan pyykit kuivuivat talojen välissä ja avoimista ikkunoista kuului puheensorinaa, naurua ja astioiden kilinää – niitä pikkukaupungin elämän ääniä, jotka tuskin ovat muuttuneet kovinkaan paljon aikojen saatossa. Arjen ääniä kaupunkimuurin suojassa, jotka kielivät elämästä, joka on jatkunut kaupungissa sukupolvesta toiseen. Niiltä ajoilta asti, jolloin matkailijoiden määrää ei laskettu miljoonissa. Mikä on paikallisille arkea on meille ihmeellistä – siinä varmaan yksi niistä asioista, jotka matkailussa eniten houkuttavat.

Jollain tavalla mielessä käväisi pieni kateuden tunne kävellessämme illallisen jälkeen autolle ajaaksemme lyhyen matkan keskustan ulkopuolella sijatsevaan Villa Ducci-hotelliimme. Samalla mietin myös, josko sittenkin olisi pitänyt valita yöpymispaikaksi hotelli keskustan muurien suojassa? Ehkäpä seuraavalla kerralla…

Kaikenkaikkiaan San Gimignanosta jäi erittäin positiivinen ja sympaattinen kuva. Vaikka matkailijoita oli päiväsaikaan paljon se ei häirinnyt, ja kaupungin seesteinen tunnelma oli siitä huolimatta säilynyt. Emme myöskään missään kohdanneet kyllästymistä turisteihin – päinvastoin saimme joka paikassa hyvää ja paikka paikoin jopa sydämellistä palvelua.

Suosittelenkin siksi – matkailijamääristä huolimatta – käymään San Gimignanossa, mutta ehdottomasti niin, että siellä yöpyy. Tämä jotta näkee varmasti kaupungin molemmat kasvot.

Missä sinä olet kokenut kaksi täysin erilaista puolta samasta paikasta?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

Merja / Merjan matkassa 06/02/2020 - 8:17 pm

Nyt tuli vastaan kaupunki, josta en ole ikinä kuullut. Juttua lukiessa mietin missä tynnyrissä olen asunut, jos miljoonat muut turistit tietävät San Gimignanonin ja minä en 🙂 Italiasta näköjään löytyy tuollaisia pieniä helmiä. Aika hurja kyllä tuo turistien määrä suhteutettuna kaupungin väkilukuun. Samanlaisen kuvailemasi ilmiön olen nähnyt mainitsemassasi Dubrovnikissa. Päivällä se on täyteen dumpattu turisteista (joka itsekin olen) mutta illalla siellä on rauhallisempaa. Toki ihmisiä on liikkeellä silloinkin, mutta ei sellaisissa ryppäissä kuin päiväsaikaan.

Vastaa
alex 06/02/2020 - 10:29 pm

Kiitti kommentista Merja!
Totta on, että Italiasta löytyy paljon pikkukaupunkihelmiä, joten ei ihme jos tuntemattomiakin tulee joskus vastaan! 🙂

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet