Ravintolan valinta on aina haasteellista, ja etenkin hyvän ravintolan valinta kohteissa, joissa matkailijoita on paljon. Viime kesän valinnat Cochemissa osuivat kuitenkin melko hyvin nappiin.
Eilen illalla Kööpenhaminassa julkistettiin Pohjoismaiset Michelin-tähdet, ja vaikkakaan mikään näistä kolmesta Cochemin ravintolasta ei Michelin-tähtien tasolle ylläkään kaikki täyttäisivät mielestäni Michelinin ”BIB Gourmand” -määritelmän – ’hyvää ruokaa kohtuuhintaan’. Yksi alla olevista on omasta mielestäni jopa kiertotien arvoinen, eli vastaa kahden Michelin-tähden määritelmää.
Hotel Karl Müller
Moselpromenade 9
Ravintola sijaitsee kuten nimikin sanoo Moselin rannalla. Hotel Karl Müllerin vaalea, melko perinteisen näköinen saksalainen kaupunkihotelli Reichsburgin varjossa ei sinänsä erityisesti säväyytänyt, mutta terassi näytti kivalta. Niinpä astelimme peremmälle sen enempää ensimmäisen illan valintaprosessia pitkittämättä. Koska Saksassa oltiin päädyimme Schnitzeliin (tosin Wiener Art) lämpimän perunasalaatin kera – ihan kelpo suoritus keittiöltä.
Vajaan kuudenkympin illallinen kahdelle (pääruoka + viinilasilliset) oli sijainti huomioon ottaen mielestäni ihan kohtuullinen investointi.
Lämpimässä kesäillassa terassilta avautuva jokinäkymä plussaa, joskin vain osittainen eikä täysin esteetön näkymä.
Hotel am Hafen
Uferstraße 3
Cochemin keskustan vastakkaisella puolella, Condin kaupunginosassa sijaitseva Hotel am Hafenin ravintola edustaa myös paikallista, melko tuhtia ja konstailematonta keittiötä. Miellyimme ensimmäisen illan perusteella ravintolan ruokaan ja vilkkaan terassin tunnelmaan, joten palasimme vielä toisenkin kerran illastamaan am Hafeniin. Niin lohifilee, vartaat kuin tukevahko Winzertellerkin saivat meiltä hyvät arviot.
Myös täällä illlalliset (pääruoka + viinilasilliset) kustansivat vajaat kuusikymppiä/kerta, eli ihan kelpo hinta-laatusuhde. Ravintolan terassilta on kiva ja esteetön, klassinen jokinäkymä Cochemin puolelle.
Toisena iltana seurasimme kauttaaltan katetulla terassilla lähestyvän ukonilman liikkeitä ja ensimmäinen sadekuurokin ehti jo saapua. Onneksemme hotellimme sijaitsi vain parinsadan metrin päässä ravintolasta, joten ehdimme sadekuurojen välissä palata hotelliin ennen pahinta rajuilmaa (jonka salamointia saimmekin sitten seurata loppuillan aitiopaikalta huoneestamme).
Boutique-Hotel Lohspeicher garni
Obergasse 1
Edellisestä käynnistämme Lohspeicherissa oli jo kulunut lähes viisitoista vuotta, mutta keittiömestari-isännän otteissa ei ollut havaittavissa herpaantumista – päinvastoin: odotuksemme täyttyivät täysin ja illan yllätysmenu tarjosi melkoisen elämyksen.
Hotelli sijaitsee suojellussa ristikkorakennuksessa, pienellä sivukadulla aivan keskustan torin tuntumassa. Pienessä, korkeassa ravintolatilassa on tukevien hirsien kannattelema parviosa ja alakertaa hallitsee jykevä takka. Vanhaa ja uutta yhdistelevästä, melko värikkäästä sistustuksesta voi olla montaa mieltä – makuasioita.
Kyseisenä iltana Lohspeicherissa oli valittavana ainoastaan kolmen ruokalajin yllätysmenu, joten illalliselle oli luvassa pieni jännitysmomentti. Toki jo illallisen varausvaiheessa meiltä tiedusteltiin mahdollisia erikoisruokavalioita ja ruoka-aineallergioita.
Alkuun eteemme kannettiin lohiceviche, jota seurasi täydellisesti kypsennetty, suussa sulava possunfilee – molemmat annokset uskomattoman kauniita, eikö vain?
Illallisen kruunasi postauksen pääkuvan ’Kirsikoita kolmella tavalla’…
Loppulasku: 120 EUR kahdelta sisältäen kolmen lajin illlallisen sekä kolmen eri viinin juomapaketin, jossa ruokiin sopivat viinit olivat osin omalta viinitilalta, veden ja kahvit. Ruoan laatu huomioon ottaen erittäin kohtuullinen lasku.
Kaiken kruununa saimme nauttia ravintolasta ihan privaatisti, sillä kukaan muu ei ollut tarttunut kyseisenä iltana yllätysmenuhun.
(Tiedän kuitenkin ennestään, että ravintola on suosittu etenkin viikonloppuisin, jolloin siellä järjestetään mm. kokkikursseja. Ravintola on avoinna vain neljänä iltana viikossa, joten jos kiinnostuit Lohspeicherista kannattaa tarkistaa aukiolo ennakkoon ja varata pöytä ajoissa.)
Minkä näistä ravintoloista sinä valitsisit?
Kaikki Rheinin ja Moselin jokilaaksoihin tehdyn kesämatkamme liittyvät postaukset löytyvät Matkoillablogista Saksan jokilaaksot-tägin alta.