Huhtikuun Kuukauden kuva tulee Tukholmasta, Kungsträdgårdenin kukkivista kirsikkapuista. Itse olen useampanakin vuonna ollut onnekas ollessani Tukholmassa työmatkalla juuri kun kukinta on ollut …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
En ole erityisen aamuvirkku. Silti nousen arkisin yleensä kello kuuden pintaan, sillä tykkään aloittaa työpäiväni aikaisin. Lomalla sama ei yleensä päde, mutta …
-
Maaliskuun Kuukauden kuva tulee Saalbachista. Kuvassa ovat Saalbachille tunnusomaiset Kohlmaisbahnin kabiinit jossa viisi kabiinia on kytketty yhdeksi letkaksi. Samantapaisen ratkaisun olemme nähneet myös …
-
Hytin valinta risteilyllä ei ole aivan helppoa. Ensinnäkin hyttiluokkia on paljon, saman luokan sisällä on alaluokkia ja hytin sijainti vaikuttaa paljon myös …
-
Kävimme toissa viikonloppuna tuttaviemme luona Rotterdamissa. Käynti on ollut suunnitteilla aikamääreellä joskus siitä lähtien kun tuttavamme muuttivat Hollantiin, mutta jostain syystä se …
-
Tänään Viro100-juhlavuosi päättyy kun Virossa juhlitaan 101. itsenäisyyspäivää. Edessä on paluu arkeen, joka on varmaan tästäkin eteenpäin täynnä kehitystä ja eteenpäin menoa. Samanikäisten …
-
Oslon keskusta on jännittävä sekoitus vanhaa ja uutta. Itse olen opiskeluaikana 1990-luvulla käynyt Oslossa paljonkin, ja jo siihen aikaan tuntui että kaupunki …
-
Hotelli joka sijaitsee vastapäätä rautatieasemaa. Yleensä tässä kohtaa itsellä hälytyskellot alkavat soimaan. Tukholman Scandic Continentaliin kohdalla summerit voi kuitenkin huoletta sammuttaa heti …
-
Läntisen Karibian risteilymme ensimmäisenä kohteena oli Key West. Perille olisi varmaankin maisemallisesti paras saapua maanteitse legendaarista, 42 sillan päälle rakennettua Overseas Highway’ta pitkin. …
-
Tämä talvi tullaan muistamaan erityisen runsaslumisena, ja olemmekin saaneet viime viikkojen aikana nauttia upeista talvimaisemista myös täällä pääkaupunkiseudulla. Helmikuun Kuukauden kuva on …