Tulevana viikonloppuna vietetään taas Espoopäivä, jonka aikana Espoossa järjestetään jos jonkinlaista ohjelmaa kaikenikäisille. Varsin runsaasta ohjelmatarjonnasta olimme viime vuonna valinneet käyntikohteiksemme kaksi kohdetta, jotka on tullut moneen kertaan nähtyä ulkoa ja pienen etäisyyden päässä, mutta ei lähemmin tarkasteltua: Koneen pilvenpiirtäjä Keilaniemessä sekä Länsiväylän vieressä sijaitseva Sineybrychoffin huvila. Tässä hieman tunnelmia näistä kahdesta kuvapostauksen muodossa.
Ensimmäisenä tutustuimme Keilaniemessä sijaitsevaan Kone-konsernin pääkonttoriin, vuonna 2001 valmistuneeseen Kone Building’iin. Lasipintainen pilvenpiirtäjä lienee useimmille Länsiväylää kulkeneille tuttu maamerkki Keilaniemen ”skylinessa”. Rakennus on 73 metrillään pääkaupunkiseudun kuudenneksi korkein – siispä loistava talo esitelläl yrityksen ydinosaamista, hissejä.

Kone Buidling, Espoo. Kuva: © Matkoilla-blogi
Taloon tutustuminen tarkoitti käytännössä käyntiä katon näköalatasanteella, sinänsä varmaankin se paras puoli talosta. Ja näköaloissahan ei ollut valittamista!

Kone Buildingin ala-aula. Kuva: © Matkoilla-blogi

Näkymä Keilaniemen alueen yli kohti Otaniemeä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Näköalahissit eivät välttämättä ole korkeanpaikankammoisille herkkua. Kuva: © Matkoilla-blogi

Näköalatasanteelta näkee hyvin, kuinka merenläheinen pääkaupunkiseutu on. Kuva: © Matkoilla-blogi

Tuttu risteys eri perspektiivistä. Kuva: © Matkoilla-blogi
Toiseksi vierailukohteeksemme olimme valinneet viereisessä Karhusaaressa sijaitsevan Sineybrychoffin huvilan. Rakennus ja sitä ympäröivä puisto on hyvinkin tuttu Länsiväylän suunnalta; usein se on vilistänyt ohi nopeasti, mutta koskaan aikaisemmin sitä ei ole tullut katsottua lähempää.

Sineybrychoffin huvilaa ympäröi laaja puutarha-alue. Kuva: © Matkoilla-blogi

Sineybrychoffin huvila edustaa 1800-luvun puutaloarkkitehtuuria parhaimmillaan. Kuva: © Matkoilla-blogi

Erkkereitä ja kulmia. Kuva: © Matkoilla-blogi

Koristeellisia ikkunapuitteita. Kuva: © Matkoilla-blogi

Ruusutarha nukkuu nykyään Ruusuen unta. Kuva: © Matkoilla-blogi

Rannan saaristomaisemaa. Kuva: © Matkoilla-blogi

Ennen tieyhteyksiä perille tultiin veneellä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Kuva: © Matkoilla-blogi

Puutarhan kivipengerryksiä. Kuva: © Matkoilla-blogi
Tänä vuonna Espoopäivä vietetään 30.8.2014, päivän ohjelman voi nähdä tästä!