Viime kuussa kävimme vihdoinkin tutustumassa näyttelyyn, joka oli jo aikaisemmin tänä vuonna laitettu to do-listalle. Kyseessä oli Turun Forum Marinumin tällä hetkellä esillä oleva, risteilykulttuurista kertova näyttely Suomi liikkeelle 1945 – 1975. Risteilymatkustuksen historiaa
Näyttely oli laajuudeltaan hieman pienempi kuin olin odottanut, mutta taustoitti hyvin mistä ollaan ponnistettu kohti nykyistä risteilyliikennettä.
Näyttelyn suurinta antia olivat varustamoiden vanhat esittteet ja mainokset, joilla on houkuteltu kansaa laivoille; osasta ei voi sanoa kuin ”Söpöjä!”. Jos ovat laivat kehittyneet, niin on myös markkinointi.
Myös erinäisten risteilyiden matkaohjelmat antoivat varsin mielenkiintoisen näkkökulmaan eteenkin 1970-luvun kaukoristeilyihin, joita tekivät talvikaudella mm. Bore Star ja Finnstar. Näyttelyssä pyöri muutamalla monitorilla myös vanhoja dokumenttielokuvia näistä risteilyistä; elokuvissa näki myös selvästi, kuinka paljon maailmamme on muuttunut 40 vuodessa.

Bore Starin pienoismalli; alus liikennöi paitsi Suomen ja Ruotsin välillä aikoinaan myös risteilyliikenteessä Länsi-Afrikan rannikolla. Kuva: © Matkoilla-blogi
Koska näyttely päättyy jo vuoteen 1975 näyttelyssä jäävät Itämeren risteilylautat sellaisina joina me ne tunnemme oikeastaan käsittelemättä kokonaan. Ehkäpä tässä olisi aihetta jatkonäyttelylle ”hulluista vuosista” 1975-1993, jolloin uusia jättilaivoja tuli liikenteeseen parin vuoden välein?
Joskin olin odottanut hieman laajemman näyttelykokonaisuuden, suosittelen ehdottomasti Turun retkeä kaikille laivamatkailusta kiinnostuneille.
Kaikille laivafriikeille ja Itämeren matkustajalaivaliikenteestä kiinnostuneille muistutuksena, että myös Viking Linen ja Silja Linen kummankin 50-vuotisjuhliinsa julkaisemat historiikit tarjoavat mielenkiintoisia lukuelämyksiä.

Itse muistan hyvin esillä olleen vaaleanpunaisen maihinnousukortin, ja yläosan taxfree-osto-oikeuden merkkaavat ”puolikuut”. Kuva: © Matkoilla-blogi
Forum Marinumin käyntiin kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä merikeskuksen perusnäyttely on varsin laaja. Keskuksen toinen rakennus tarjoaa läpileikkauksen merenkulun historiasta, perämoottoreista salakuljetukseen ja meripelastuksesta kauppamerenkulkuun.

Forum Marinumin näyttely esittelee myös erittäin laajan kokoelman perämoottoreita. Kuva: © Matkoilla-blogi

Tullin toimintaakin esitellään museossa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Itseäni kiinnosti etenkin Turun ja Lounais-Suomen telakkateollisuuden historiasta kertova ”Varvilla”-osio, jossa esiteltiin paitsi telakkateollisuutta myös valmiita tuotoksia alusten pienoismallien muodossa. Myös turkulainen osaaminen risteilyalusten rakentamisessa on esillä, ja esittelyssä ovat niin RCCL’n suuret Turussa rakennetut alukset kuin täysikokokinen Crystal Cruisesin alukselle aikoinaan tehty hyttimoduli.
Merikeskuksen myymälä oli yllättävän laaja valikoimiltaan; tarjolla oli runsaasti meriaiheista kirjallisuutta mutta myös paljon muutakin meriaiheista ja merenkulun historiaan liittyvää. Nälkäisiä ja janoisiakin on ajateltu; museon toisessa rakennuksessa palvelee Daphne-ravintola.
Laiturissa, Aurajoessa, laituriin kiinnittyneinä ovat mm. laivaston entinen koululaiva, fregatti Suomen Joutsen, parkki Sigyn (hieman kauempana, Varvintorin kohdalla) ja miinalaiva Keihässalmi.

Museon edessä olevassa laiturissa on Suomen Joutsen, joka on avoinna yleisölle kesäaikaan. Kuva: © Matkoilla-blogi
Forum Marinumin viereen laituriin on kiinnittynyt myös vuonna 1960 rakennettu matkustajalaiva s/s Bore, joka tunnetaan Suomessa myös yleisesti nimellä Nolla-Bore. Alus toimii nykyään osittain hostellina ja ravintolana ja siihen on avattu myös pieni, Forum Marinumin matkustajalaivaliikenteeseen liittyvä pysyväisnäyttely., S/s Bore ansaitsee kuitenkin aivan oman postauksensa, joten palataan tähän laivaan edempänä!

Forum Marinumin yhteydessä on myös mahdollista tutustua s/s Boreen. Kuva: © Matkoilla-blogi
”Suomi liikkeelle 1945 – 1975. Risteilymatkustuksen historiaa” -näyttely on avoinna Forum Marinumissa vielä 10.1.2016 asti.