Kuten aikaisemmin jo kerroin, toissalauantain ”turistipäivän” yhtenä kohteena oli Hernesaaren Ranta. Uudenkarhea ravintola-baari-terassi-kokonaisuus oli sen verran vakuuttava, että se ansaitsee ilman muuta ihan oman postauksensa!
Hankkeen takana on ravintola-alalta tuttu nimi, Sedu Koskinen, ja se takaa ainakin riittävän perspektiivin. Hernesaaren Ranta on rakennettu rannan suuntaisesti, melko pitkäksi ja kapeaksi puulaituriksi, joka on porrastettu muutamaan eri tasoon. Ilahduttavaa, että rakenteet on pidetty yksinkertaisina ja säänkestävinä, eikä olla yritetty tehdä tästä ”lIian hienoa”. Hernesaaren Rannan myötä virkistyskäyttöön rakennetun rantaviivan uloin piste siirtyi taas hieman edemmäs ja aikaisempi ”joutoalue” saatiin elävöitettyä. Siinäkin mielessä on ilahduttavaa, että tämä osa rantaviivasta elävöityy, sillä tämä on osa Hernesaaren laituriin saapuvien risteiilyturistien ensivaikutelmasta pääkaupungistamme (…ja tämähän ei juuri Hernesaaren laiturilta lähdettäessä ole ehkä se kaikkein kaunein ja dynaamisin kuva Helsingistä).
Perille Hernesaaren Rantaan pääsee hyvin oikeastaan miten vaan: Joko kävellen rantaa pitkin Helsingin keskustasta, julkisilla (bussi nro 14) tai keskustasta järjestetyllä transferbussi. Transferit keskustasta ke-su klo 17 alkaen, tarkemmat tiedot Hernesaaren rannan sivuilta. Ja melkein unohtui: toki Hernesaaren rantaan voi myös tulla omalla veneellä suoraan terassin laiturin vieraspaikoille. Autoilijoille parkkipaikkojakin löytyy myös lähettyviltä melko hyvin, mikäli seurueessa on mukana kuljettajaksi lupautunut.

Hernesaaren Ranta, Helsinki. Kuva: © Matkoilla-blogi
Asiakaspaikkoja noin puolen hehtaarin kokoisessa kokonaisuudessa on kaiken kaikkiaan noin 2.500. Kuulostaa valtavalta määrältä, mutta toimii varmaankin, koska alue on oikeasti melko laaja.

Hernesaaren Ranta, Helsinki. Kuva: © Matkoilla-blogi
Hernesaaren Ranta on – kuten kunnon kesäravintolan kuulukin olla – auki joka päivä aamusta yömyöhään (klo 10-02). Kokonaisuus on jaettu oikeastaan kolmeen pääalueeseen:
Konttialue
Tämä on se varsinainen terassialue, jossa on runsaasti istumapaikkoja niin tuoleissa kuin penkeillä. Pientä syömistä löytyy eri konteissa (siitä alueen nimi) sijaitsevista myyntipisteistä. Paikalla nälkäisiä ruokkimassa on mm. Hanko Sushi, Ben & Jerrys, Roberts Coffee ja Street Gastro. Näiden lisäksi eri kontit huolehtivat kävijöiden nestetasapainosta. Terassi näkyi toimivan yhteisenä alueena, johon voi hakea ruokaa ja juomaa ristikkäin eri myyntipisteistä ja istua mihin haluaa ilman että kukaan pahastuu siitä. Tervetullutta Suomen yleensä melko holhoavassa ja kieltoja täynnä olevassa ravintolakulttuurissa.

Street Gastro, Hernesaaren Ranta. Kuva: © Matkoilla-blogi

Street Gastron herkkuja Hernesaaren Rannassa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Aivan terassialueen vieressä sijaitsee vierasvenelaituri, johon oli muutaman veneen lisäksi kiinnittyneenä myös kookas ponttoonisauna, joka on ilmeisesti vuokrattavissa yksityiskäyttöön.
Huvilateltta
Tämä on katettu, avoseinäinen baaritila, jossa nimestä huolimatta ei ole rakennelmissa käytetty telttakangasta. Luvassa on siellä DJ’den soittoa jo alkuillasta alkaen ja sunnuntaisin brunssi klo 12-16.
Aurinkoranta
Kaikkein uloimpana sijaitsevan alueen nimi lupaa ehkä hieman enemmän kuin minkä pystyy lunastamaan. Hiekkarantafiilistä tästä alueesta ei kyllä hyvälläkään mielikuvitukselle löytynyt (ainakaan vielä), mutta alue on aurinkotuoleineen tunnelmaltaan hieman erilainen kuin Konttialue terasseineen. Ja aurinkoisella säällä sitä aurinkoa kyllä saa sieltä (kuten myös Konttialueeltakin).
Alueen ruokatarjonta keskittyy grillien ympärille ja tarjolla on niin pizzaa kuin purilaisiakin.
Pidinkö Hernesaaren Rannasta?
Pidin – ehdottomasti. Rantaviivan elävöityminen ja meren läheisyyden hyödyntäminen on hieno asia. Hyvä asia on myös, että alueella on satsattu laadukkaaseen ruokatarjontaan ja myöskin useamman toimijan konseptiin, jolloin jokaiseen makuun löytyy varmaan jotakin.
Plussan puolelle menevät myös alueen kevytrakenteisuus ja avaruus; täällä tosiaankin nautitaan kesäauringosta ilman varjoja – sikäli kun aurinkoa riittää. Kesä ei ole valitettavasti tänä kesänä oikein suosinut uutta mererannan tulokasta, meillä kun ilmasto on kesällä usein hieman raikkaampi kuin Ibizalla… Sen verran avara kokonaisuus on kyseessä, että tuulen puhaltaessa avomereltä paljon suojaa ei ole. Parhaimmillaan Hernesaaren Ranta on aurinkoisilla hellekeleillä, joten eikun peukkuja pystyyn, että säät lämpiävät.