Kuukauden kuva, maaliskuu 2017: Levi, Etelärinteet. Kuva: © Matkoilla-blogi

Kuukauden kuva: Levi

by Alex | Matkoillablogi.fi

Kevätaurinko, aavat maisemat ja luminen rinne edessä – parasta Suomea? Ehdottomasti!
Maaliskuun Kuukauden kuvassa, joka on otettu Levin Etelärinteillä, mukana ovat kaikki nämä elementit.

Pitkän – ja Etelä-Suomessa tänä vuonna tavallistakin harmaammalta tuntuneen – talven jälkeen meistä jokainen odottaa varmaankin malttamattomina kevättä ja valoa. Itse pidän jollain tavalla kaikista vuodenajoista (okei, se pimein ja loskaisin vaihe loka-marraskuussa voitaisiin pikakelata), ja jollain tavalla vuosi ei tunnu täydelliseltä jos ei kaikkia vuodenaikoja ole saanut elää ihan ”kunnolla”.

Siksi, vaikka kevättä odotankin jo, kaipaan vielä viimeistä lähituntumaa talveen – ”kunnon talvea” ja paksun lumikerroksen peittämiä maisemia. Vasta sen jälkeen olen täysin valmis toivottamaan kevään tervetulleeksi. Ja niin kaunis kun maisema onkin kevätauringon paistaessa itseä kiinnostaisi myös erittäin paljon nähdä Lappi kaamoksen aikaan. Olen ymmärtänyt, että maisema on aivan omanlaisensa ja erityinen myös kaamosaikaan kun sininen hämärä on laskeutunut maiseman ylle.

Lisää kuvia ja tunnelmia kevään 2016 matkalta Leville löytyy täältä.

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet