Häringen linna. Kuva: © Matkoilla-blogi

Linnaan aamiaiselle: Häringe Slott

by Alex | Matkoillablogi.fi

Mitä tehdä kun ulkomailla on ylimääräistä aikaa aikaisin aamulla, kylkeä ei voi kääntää mukavassa majapaikassa ja mikään ei ole vielä missään auki? Vatsakin vasta heräilee, ja rupeaa miettimään aamiaista…

Tämäntapainen tilanne oli meillä viime kesän Gotlannin matkallamme, kun aloitimme matkamme Viking Gracen kyydissä Turusta Tukholmaan. Saapumisaika Tukholmaan (klo 06.30 paikallista aikaa) on melko epäinhimillinen niille jotka ovat jäämässä Tukholmaan – toisaalta jos on jatkamassa matkaansa Tukholmasta eteenpäin autolla mitä mainioin. Meitä ei kuitenkaan huvittanut syödä aamiaista ennen kukonlaulua, joten päätimme nauttia aamiaisemme vasta maissa, Svea mamman luona. Aikaa meillä oli runsaasti, koska olimme jatkamassa matkaamme Gotlantiin Nynäshamnista vasta klo 10.55 ja ajomatkaa ei ollut kuin reilut 60 km.
Toisin sanoen piti löytää jokin kiva paikka – siis kartta käteen ja Google auki!

Häringen linnan aamiaispöydästä tankkasimme hyvän alun päivään tunnelmallisessa ympäristössä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Häringen linnan aamiaispöydästä tankkasimme hyvän alun päivään tunnelmallisessa ympäristössä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Löysimme aamiaispaikaksi Häringen linnan. Linna on arkisin suosittu kokoushotelli, mutta tarjoaa myös viikonloppupaketteja lomailuun. Linnaan on myös mahdollista poiketa aamiaiselle vaikkei siellä yöpyisikään ja joka päivä linnan salongeissa katetaan perinteinen Afternoon Tea.

Aamiainen oli katettu kahteen alakerran saliin. Noutopöydästä löytyi erilaisia leikkeleitä, juustoja, hilloja – pitkälti luomutuotteina. Lämpimällä puolella tavanomaiset, ts. munakokkelia, pekonia, prinssinakkeja ja lihapullia. Leipäpöydästä puolestaan löytyi kiviarinalla paistettua surdegsbrödiä. Kuten kunnon ruotsalaiseen herkkuaamiaiseen kuuluu pöydältä löytyi (Kallen mätitahnan lisäksi) tietenkin myös vohvelirauta, jossa sai itse paistaa jälkiruokavohvelit. Reilu aamiainen, jolla sai vatsansa aivan tarpeeksi täyteen.
Aamiaisen hinta (150 SEK/hlö) on ehkä pöydän valikoimaan nähden hieman yläkanttiin ja sisältää selvästi niin ”linnalisää” kuin ”tukholmalisää”. Kokonaisuuten aamiainen linnassa oli kuitenkin mielestämme hintansa arvoinen.

Häringen linna on rakennettu vuonna 1657 ja tilan omistajien joukossa on useita tunnettuja nimiä, mm. Kustaa II Adolf (joka ei tosin nähnyt koskaan nykyistä linnaa). Myöhemmällä ajalla linnan historiaan liittyvät ruotsalaiset liikemiehet: vuonna 1929 linnan osti pankkiiri Torsten Kreuger, jonka yritykset tosin ajautuivat 1930-luvun laman kourissa konkurssiin. Teollisuusmies Axel Wenner-Gren (joka oli perustanut Electroluxin vuonna 1919) osti linnan 1934, ja yhdessä puolisonsa Margueriten kanssa he loivat pitkälti linnan nykyisen sisustuksen. Heidän aikanaan linnan vieraiden joukossa oli monia kuuluisuuksia, mm. Greta Garbo, Josephine Baker,  Zrah Leander ja Danny Kaye.
Vuodesta 1999 linna on kuulunut Ljungbergin suvulle, joka harjoittaa siinä hotellitoimintaa.

Ruusun aikaa. Kuva: © Matkoilla-blogi

Ruusun aikaa. Kuva: © Matkoilla-blogi

Häringen linna sijaitsee upea maalaismaisen keskellä, ja toista kilometriä pitkä matka kauniilta takorautaportilta linnan pihaan kulkee vanhan tammikujan läpi. Linnaa ympäröi puutarha ja linnan takana sijaitsee uima-allas (todennäköisesti Ruotsin ensimmäinen laatuaan), joka on peräisin Kreugerin ajoilta. Uima-altaan puoleisella terassilla voi myös nauttia aamiaisensa ulkona.

Linnan puutarhassa hotellivieraat voivat nauttia uima-altaasta, joka oli yksi Ruotsin ensimmäisistä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Linnan puutarhassa hotellivieraat voivat nauttia uima-altaasta, joka oli yksi Ruotsin ensimmäisistä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Nautittuamme aamiaisemme kaikessa rauhassa kiertelimme vielä hieman linnan toisen kerroksen saleissa, joissa oli monessa kohtaa yhdistetty vanhempaa ja uudempaa sisustustyyliä melko estottomasti.

Linnan yläkerran värikkäästi sisustetussa salissa sijaitsee myös pieni hotellibaari. Kuva: © Matkoilla-blogi

Linnan yläkerran värikkäästi sisustetussa salissa sijaitsee myös pieni hotellibaari. Kuva: © Matkoilla-blogi

Häringen linnassa kannatti aamiaisen jälkeen kiertää ihailemassa kauniita yksityiskohtia. Kuva: © Matkoilla-blogi

Häringen linnassa kannatti aamiaisen jälkeen kiertää ihailemassa kauniita yksityiskohtia. Kuva: © Matkoilla-blogi

Kuva: © Matkoilla-blogi

Kuva: © Matkoilla-blogi

Kuva: © Matkoilla-blogi

Onko sinulla hyviä vinkkejä aikaiseen aamuun & aamiaiseen jossain päin maailmaa?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet