Yksi syy matkustaa Ahvenanmaalle on ainakin tänä kesänä ollut, että siellä on melkein kuin ulkåmailla, kuten VisitÅland mainoksissaan väittää. Eikä väite ole …
Suomi
-
-
Merenkurkun liikenteessä eletään tällä hetkellä jännittäviä aikoja. Uusi, varta vasten tätä liikennettä varten rakennettu alus, Aurora Botnia luovutettiin tänään Rauman telakalle varustamolle …
-
Merikeskus Vellamo Kotkassa on ollut omalla bucketlist’illä jo siitä asti kun se valmistui vuonna 2008, ja kesäkuun Kotka-viikonloppumme yhteydessä pääsin vihdoinkin tutustumaan …
-
Istumme vastikään remontoidun ravintolasalin ovaalin loosin sohvassa ja odotamme uteliaina, mitä seuraavaksi eteemme kannetaan. Olemme valinneet 5 ruokalajin yllätysmenun, ja ensimmäiset annokset …
-
Mikä avuksi kun tuntuu että edellisestä matkasta on ikuisuus, eivätkä koronarajoitukset vielä oikein mahdollista matkailua naapurimaihin? Ehkäpä lyhyt autoloma Suomessa ja kohde …
-
Myönnän sen, ikävä on kova. Ikävä matkoille. Tuntuu siltä, kun edellisestä ulkomaanmatkasta olisi ikuisuus, ja onhan siitä pitkä aika – tällä hetkellä …
-
Usein sanotaan, että pieni on kaunista. Tämä pitää paikkansa myös Rauman vanhassa kaupungissa sijaitsevan Gastropub Sydvestin kohdalla. Kuninkaankadun varrella sijaitsevassa pienessä, arviolta …
-
Talven pitäessä meidät vielä hetken aikaa otteessaan palataan hetkeksi yhteen viime kesän lämpimiin päiviin. Länsi-Suomen autolomamme viimeisenä päivänä koukkasimme kotimatkalla Turusta Mathildedalin …
-
Vuosi vaihtui, ja taas on perinteisen yhteenvedon aika – tässä Suomen matkailuvuosi 2020, olkaa hyvät! Harvapa meistä osasi viimeisten uudenvuodenrakettien räiskyessä taivaalla …
-
Hyvää ja parempaa uutta vuotta 2021! Tammikuun Kuukauden kuva tulee ajan hengen mukaan sopivasti lähiseudulta, Espoon Laajalahdelta. Kuva on otettu talven näyttäytyessä …