Syyskuun Kuukauden kuva on napattu ruska-aikaan Suomenlinnassa. Aivan liian usein unohtuu kuinka upea lähikohde meillä on keskellä Helsinkiä, vain lyhyen lauttamatkan päässä …
Suomi
-
-
Voiko arkkitehtuurilla ja nykyaikaisille teknisillä ratkaisuilla olla merkitystä sairauksien hoidossa? Niin uskottiin ainakin kun Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1933 valmistuneen Paimion Parantolan, …
-
Heinäkuun Kuukauden kuvassa poimijoita odottava kirsikkapuu seisoo Vanhakylä Gårdilla, Kaltsilassa Sastamalassa. Tila on tullut viime vuosin tunnetuksi ympäri Suomea tuorepuristetusta omenamehusta, jota …
-
Länsisataman laituriin kiinnittynyt mustakylkinen nelimastoparkki Pommern on olennainen osa Maarianhaminan kaupunkisiluettia. Alus kertoo omaa tarinaansa ajasta, jolloin merenkulku vaati niin halua riskinottoon …
-
Toukokuun Kuukauden kuva tulee viime kesän Ahvenanmaan matkalta, Jan Karlsgårdenilta Kastelholmassa. Viime kesänä tuntui, ettei kenenkään kanssa voinut puhua kesän reissuista ilman …
-
Huhtikuuta eletään jo, ja vaikka kevätauringon lämmittäessä mieli siirtyy jo eteenpäin kohti vehreämpiä maisemia valitsin huhtikuun Kuukauden kuvaksi talvisen maiseman Levitunturin huipulta – …
-
Tänään vietetään Maailman luontopäivää, joten mikä sopisi paremmin kuukauden kuvaksi kuin luontokuva. Maaliskuun Kuukauden kuvassa on minulle rakas järvimaisema, mutta tällä kertaa …
-
Vuodenvaihteessa 2020-21 saatiin pitkästä aikaa positiivisia uutisia: kauan kaivatut ja suhteellisen nopealla aikataululla kehitetyt koronarokotteet olivat tulossa ja laajamittaiset rokotukset pääsisivät vihdoinkin …
-
Järvi – kaunis, kiehtova ja aina uusia puolia itsestään paljastava. Tämän rakkaan maiseman ääressä sielu lepää vuodenajasta riippumatta. Järven ääressä pulssi hidastuu, …
-
Kesän Ahvenanmaan matkalla suuri osa matkaelämyksistä syntyi paikallisissa kahviloissa ja ravintoloissa. Ahvenanmaalle mahtuu nimittäin uskomattoman monta hurmaavaa ja hyvää vaihtoehtoa kun vatsa …