Tänään on taas torstai, ja niinpä Teurastamon alueella Helsingissä aukeaa jälleen Torstaimarketti. Itselle Teurastamon alue on tähän asti jäänyt hieman tuntemattomammaksi, vaikka alue on ollut uudessa käytössään jo vuodesta 2012. Torstaimarketissa löytyi kuitenkin syy saada tähän muutos; oli hauska vihdoinkin nähdä, että myös Helsingissä on ihan oma Meatpacking Districtinsä!
Torstaimarketti on raikas tuulahdus Helsingin kesätarjontaan, jota viime vuosina mm. Birgitta Hernesaari, Herensaaren Ranta ja Löyly ovat rikastuttaneet.
Torstaimarketti tuo kaupunkiin uudentyyppistä kesäelämää, kun kaupunkilaiset kokoontuvat Teurastamon alueelle oleskelemaan, viihtymään, tapaamaan tuttuja ja syömään hyvin. Torstaimarketti järjestetään torstaisin klo 16-23 aina 18.8. asti.
Torstaimarketti on rento kesätapahtuma, joka keskittyy paljolti ruoan ympärille, ja Teurastamon alueella toimivien ravintoloiden (mm. Kellohalli, B Smokery, Roslund) lisäksi tarjonta täydentyy myös ruokarekoilla. Omienkin eväiden kanssa voi tulla paikalle, sillä alueen keskellä käytössä on grillipaikka.
Meidän käydessä Torstaimarketissa oli myynnissä myös käsitöitä, Lasten kirjastoauto oli mukana Pkemon-jahdissa, dj soitti musiikkia ja sauna paljuineen oli lämpimänä. Sää ei valitettavasti suosinut kyseisenä iltana, joten päädyimme syömään sisätiloihin, Kellohalliin (ulkonakin olisi ollut lämmin ilta, mutta kesäsateen ropistessa kaikki katetut terassipaikat olivat täynnä).
Valinta ei ollut ollenkaan huono – ei tilan, ei tunnelman eikä eväidenkään suhteen: Tilasimme pizzat, joka paistetaan terassin puulämmittäisessä pizzuunissa – täydet pisteet molemmilta näistä! Käyntimme Kellohallissa oli ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen. Myös Torstaimarkettiin palataan varmaan, ja pitäisihän Teurastamon alueella käydä joskus maistamassa myös Roslundin lihakaupan maankuuluja Rosburgereitakin.
Oletteko käyneet jo Teurastamon Torstaimarketissa?